Vessajuttuja

Toisinaan keskustelu lipsahtaa vessajuttujen tasolle. Tällöin kyseessä on joko vakava debatti vessapaperirullan paikasta ja asennosta tai sitten vain ihan tavallisesta pieruhuumorista. Vessapaperirullan ripustaminen hakaansa tuntuu olevan ikuisuuskysymys: pitääkö paperin rullautua seinää vasten vai toisinpäin? Tähän on vain yksi ja ainoastaan yksi looginen vastaus. Paperin pitää luonnollisesti rullautua vapaasti ulospäin eli ei missään tapauksessa seinää vasten. Tämä ripustustapa on helppo perustella. Paperista on helpompi saada ote, kun se ei ole seinää vasten. Jos paperi rullautuisi seinää pitkin, saattaisivat kynnet rikkoutua seinälaattojen välissä. Samalla myös tartuntapinta puolittuu tai oikeastaan häviää olemattomiin. Vapaasti roikkuen paperista saa kiinni yksinkertaisella kouraisuliikkeellä.

Toinen vessankävijän painajainen on kapseloitu vessapaperi. Monissa julkisissa toileteissa paperirulla on koteloitu hienoon, mutta epäkäytännölliseen telineeseen. Ajatus on tietenkin hyvä, kun jättikokoinen paperirulla halutaan piilottaa pois näkyvistä. Paperin pään etsiminen onkin sitten aivan toinen juttu. Tehtävää hankaloittaa myös se, että aukko on kotelon alapuolella, johon on yritettävä kurotella epäinhimillisillä otteilla. Koskaan ei voi tietää, milloin rulla on asetettu kuoriinsa pyörimään vasemmalle tai oikealle. Näin ollen paperin pään löytäminen rullaa pyörittämällä onnistuu tai sitten ei. Aikansa kun on siinä paperin päätä etsinyt rullaa pyörittäen, joutuu lopulta toteamaan pyörittäneensä rullaa väärään suuntaan ja niin alkaa uusi yritys tällä kertaa vastakkaiseen suuntaan. Mitään takuita ei tietenkään ole, että pää tälläkään kertaa löytyisi. Joskus on otettava raaka voima käyttöön ja iskettävä kyntensä johonkin kohtaan rullaa. Siitä revitään paperia kiukkupäisinä ehjänä tai sitten vähemmän ehjänä. Parasta olisikin jättää tavallinen vessapaperirulla irralleen. Siitä on helppo repiä paloja tarpeisiinsa.

Julkaistu Tuesdayna 16.10.2007 klo 17:00.

Edellinen
Blog Action Day
Seuraava
Tasa-arvovaltuutettu vastaa