Verkkokaupan uudet säännöt

Perjantaina on kuun 13. päivä ja samalla kansallinen tapaturmapäivä. Teemapäivä muistuttaa jälleen kerran meitä kansalaisia tavallisen elämän vaaroista ja miten niitä vältellään. Perjantaina astuu voimaan myös joukko muutoksia verkkokaupankäyntiin. Osa näistä muutoksista vaikuttaa suoraan kuluttajan kukkaroon, mikäli nettikauppias päättää siirtyä noudattamaan kirjaimellisesti Euroopan parlamentin sinetöimää kuluttajaoikeusdirektiiviä. Kesäkuun puolivälissä eli juuri ensi perjantaina koko Euroopan unionin alueella tulevat voimaan kuluttajansuojalain muutokset, jotka liittyvät suomalaiskuluttajan näkökulmasta etenkin verkkokauppaan. Kaupan peruuttaminen muuttuu, sillä jatkossa peruuttamisesta on ilmoitettava myyjälle kirjallisesti. Tavara on palautettava myyjälle viipymättä ja viimeistään 14 päivän kuluessa siitä, kun peruutusilmoitus on lähetetty myyjälle. Palautusoikeus on edelleen 14 päivää muutoksen jälkeenkin, mutta enää ei riitä, että vain yksinkertaisesti jättää tavaran noutamatta postista tai palauttaa sen myyjälle ilmoittamatta siitä. Peruutusoikeuden muutos yhdenmukaistaa eri maissa vallinneita käytäntöjä ja sääntelyjä, millä toivotaan verkkokaupan kasvua maiden välille.

Ostosten palautus myyjälle voi ensi perjantaista alkaen olla maksullista. Ostaja voi siis joutua maksamaan verkkokaupasta ostamansa tuotteen palautuskulut, mikäli myyjä näin haluaa. Kaikki myyjät eivät välttämättä ryhdy veloittamaan palautuksista, ja maksuttomasta palautuksesta voikin tulla kilpailutekijä, joka hyödyttää luonnollisesti kuluttajia. Peruutusilmoituksen voi tehdä myös sähköpostitse, mutta monet verkkokaupat tarjonnevat mahdollisuuden ilmoittamiseen verkkosivuillaan. Aivan kaikenlaisia ostoksia ei voi automaattisesti palauttaa. Esimerkiksi lehtien ja sanomalehtien irtonumeroiden yksittäistilaukset, autonvuokrasopimukset, lentolippujen tilaaminen verkossa samoin kuin hotellivaraukset, ruoka ja kukat sekä tilaajan toivomusten mukaisesti valmistetut tuotteet, kuten mittatilauspuvut tai räätälöidyt huonekalut on rajattu palautusoikeuden ulkopuolelle. Verkko-ostoksia tehdessään on syytä olla tarkkana ja tutustua huolellisesti kaupan sopimusehdot etenkin, jos kyseessä on ulkomainen verkkokauppa.

Julkaistu Wednesdayna 11.6.2014 klo 17:55 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Ylen arkistokuvat
Seuraava
Älytöntä tekoälyä