Vanhan kirjallisuuden päivät

Suomen lyhyt kesä on täynnä lukemattomia tapahtumia. Heinäkuun alussa on hyvä syy käväistä Sastamalassa. Perjantaina ja lauantaina 1.-2.7. järjestetään Vanhan kirjallisuuden päivät nyt jo 27. kerran. Tänä vuonna teemana on rikos. Teemaa käsitellään useissa seminaareissa, joista mielenkiintoisimpiin lukeutunee "Rikos ei kannata". Seminaareissa kuullaan rikoksia tutkineita ja niistä tieteellisesti kirjoittaneita asiantuntijoita, kuten FT Teemu Keskisarjaa, joka on kirjoittanut kirjan Suomen ainoasta sarjamurhaajasta. Rikos kannattaa -seminaari puolestaan päästää ääneen maamme huippudekkaristeja. Paula Arvaksen vetämässä paneelikeskustelussa ovat mukana mm. Seppo Jokinen ja Outi Pakkanen. Rikos-teeman lisäksi Vanhan kirjallisuuden päivillä juhlitaan satavuotiasta suomalaista sarjakuvaa. Aiheen tiimoilta järjestetään paneelikeskustelu, jossa nuoret nimekkäät sarjakuvantekijät keskustelevat suhteestaan suomalaiseen sarjakuvaan. Lisäksi tilaisuudessa voi tutustua Suomen Sarjakuvaseuran kokoamaan sarjakuvanäyttelyyn.

Vanhan kirjallisuuden päivät
Kuva
Sami Saramäki, teemajuliste - Duunari Oy

Ohjelma alkaa perjantaina 1. heinäkuuta kello 10 Sylvään koululla. Tapahtumapaikka sijaitsee osoitteessa Ojansuunkatu 8, jonne on suhteellisen helppo löytää Sastamalan keskustasta. Helsingistä järjestetään linja-autokuljetus lauantaina 2.7. Bussi lähtee Mikonkadun turistipysäkiltä kello 7.30 ja palaa Sylvään koululta samana iltapäivänä kello 16.45. Arvioitu paluuaika Helsinkiin on noin puoli kahdeksan aikaan illalla. Meno-paluulipun hinta on 45 euroa. Esittelypisteet ja näyttelyt sekä kirjamyynti ovat avoinna koko päivän perjantaina iltakuuteen ja lauantaina viiteen. Innokkaimmille järjestyy Kirjatoukkain ehtoohuvit Vammalan Seurahuoneella perjantaina klo 21 alkaen. Jännittävä ja mielenkiintoinen tapahtuma on kokemisen arvoinen. Kaikki Vanhan kirjallisuuden päivien tilaisuudet ovat maksuttomia.

Julkaistu Sundayna 12.6.2011 klo 20:03 avainsanoilla kirjallisuus ja tapahtumat.

Edellinen
Kiireettömät kesäaikataulut
Seuraava
Gradually remove list items with jQuery