Valion uusi ilme

Valio

Suomalainen meijeri-imperiumi Valio on tänä keväänä saanut uuden liikemerkin. Sinisen ja valkoisen logon olemus on pehmeä ja sulavalinjainen. Uusi merkki on erittäin onnistunut ja muistuttaa nyt enemmän oikeaa liikemerkkiä. Maaliskuussa lanseerattu uusi ilme palaa tietyllä tavalla Valion entisen mainospäällikön Atte Artimon vuonna 1944 suunnittelemaan logoon pyöreydellään ja yksinkertaisuudellaan. Taakse ovat jääneet 1990-luvun kovat ja kulmikkaat muodot, jotka hallitsivat yrityksen graafista ilmettä niin yrityskuvassa kuin brändinäkin. Sulavampaan suuntaan siirryttiin vuoden 2005 alussa, jolloin lontoolaisen Landor Associates -mainostoimiston vuonna 1991 suunnittelema kolmivärinen liikemerkki karisti värinsä ja sai ympärilleen alareunastaan lainehtivan laatikon. Kovasta grafiikasta ei vieläkään päästy eroon. Mielestäni huono ja epäonnistunut liikemerkki eli tyylitelty V-kirjain jatkoi viestinnässä vielä joitakin vuosia.

Valio sai ensimmäisen liikemerkkinsä 50-vuotisjuhlansa kunniaksi vuonna 1955. Merkki kuvasi tyyliteltyä separaattorin kantta. Pyöreä ja yksinkertaisen kaunis logo palveli vuosikymmeniä ja teki yrityksen tunnetuksi yhdellä silmäyksellä. Minulla tosin on hämärä muistikuva, että Valiolla olisi ollut myös logo, jossa oli tuohitorvea puhaltava paimenpoika. Voin muistaa kuvan väärin ja yhdistää sen johonkin toiseen yritykseen, sillä tämä muistikuva syntyi minulle jo lapsena. Uusi logo on jälleen kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis ja pehmeä. Se kuvastaa mahdollisesti yrityksen uusia arvoja, jotka eivät enää perustu viime vuosituhannen lopulla tutuksi tulleisiin tehokkuuteen ja voittoihin.

Kuvat: Valio

Julkaistu Sundayna 24.5.2009 klo 18:10 avainsanoilla historia, markkinointi ja viestintä.

Edellinen
Maailman rikkain mies
Seuraava
Laimeat eurovaalit