Uusi äänentoisto - osa 1

Hankin kolmisen viikkoa sitten uudet kaiuttimet kotitietokoneeseeni. Vanhat 4.1-tiekaiuttimet olivat palvelleet hyvin vuosia, mutta äänentoistossa oli paljon toivomisen varaa. En ollut tyytyväinen 4.1-äänentoistoon, jota tietokoneeni integroitu äänipiiri ei osannut hyödyntää. Valittavana olivat vain stereo-, 5.1- ja 7.1-kokoonpanot, mutta ei siitä välistä kaipaamaani neljän kaiuttimen kokoonpanoa. Päätin lopulta sijoittaa kunnon äänentoistoon ja ostin Logitechin Z906 -kaiutinsarjan. Sain ämyrit asennettua koneeseen, mutta äänen laatu ei juurikaan parantunut. Kuten olin jo aiemmin epäillytkin, äänikortti olikin sitten se seuraava päivityksen kohde. Emokortin äänipiiri pystyi vaivoin toistamaan perusäänet, mutta kunnon bassojytinät ja surround-äänet saivat vielä odottaa.

Sound Blaster Z

Aloin etsiä netistä kunnollista äänikorttia. Mieluiten olisin halunnut ostaa THX-systeemiä tukevan kortin, mutta sellaisia ei enää tuntunut olevan markkinoilla ainakaan järkevään kuluttajahintaan. THX-lisenssi ilmeisesti maksaa sen verran, etteivät äänikorttivalmistajat halua sitä hankkia. Päädyin pitkän pohdiskelun ja selvittelyn jälkeen Creativen Sound Blaster Z -äänikorttiin. Värkki oli saanut paljon kehuja erityisesti pelifoorumeissa eikä se muillakaan foorumeilla ollut pärjännyt huonosti. Monet suosittelivat vehjettä, joten laitoin sellaisen tilaukseen muutama viikko sitten. Tänään sitten koitti pitkään ja hartaasti odotettu päivä, kun tuote vihdoin saapui noudettavaksi. Lähdin samoin tein matkaan. Myöhemmin iltapäivällä aloin asennella äänikorttia koneeseen. Aluksi oli tehtävä tilaa, sillä korttipaikat olivat alkaneet olla jo vähissä eikä äänikortti tietenkään sopinut siihen ensimmäiseen paikkaan, jota olin aluksi ajatellut. Kortti oli sen verran isokokoinen, että se otti kiinni johonkin pieneen tuulettimeen. Ei auttanut muuta kuin siirtää langaton verkkokortti kyseiselle paikalle ja äänikortti sitten vapautuneeseen paikkaan.

Jännitys oli suuri, kun painoin tietokoneeseen virrat päälle. Hieman jouduin verestämään muistiani äänikaapeleiden värikoodausten kanssa, kun uudessa äänikortissa ei enää ollutkaan vastaavia värikoodeja vaan kolme kappaletta kullanvärisiä ulostuloja, jotka oli numeroitu yhdestä kolmeen. Mukana seuranneesta käyttöohjeesta kyllä selvisi, mikä kaapeli piti kytkeä mihinkin reikään, mutta siihen se asennus sitten keskeytyikin. Olin nimittäin joutunut kytkemään äänikaapelit emokortin äänilähtöihin hieman epäortodoksisella tavalla saadakseni edes jonkinlaisen surround-äänimaailman aikaiseksi. Värikoodit selvisivät onneksi pian lyhyellä nettisurffailulla, jonka jouduin tietysti tekemään älykännykälläni, kun varsinainen kotikone seisoi telakalla. Vihreäpäisen kaapelin kytkin etukaiuttimien lähtöön, mustan kaapelin takakaiuttimille ja oranssinvärisen subwooferille. Kone käynnistyi ja äänet kuuluivat heti. Muutaman uudelleenkäynnistyksen jälkeen oli vuorossa äänikortin ohjelmiston asennus. Pakkauksen mukana tulleet ohjelmistot päivittyivät automaattisesti uusimpiin versioin. Tosin keskellä latausta sain virheilmoituksen, että jonkun tiedoston lataaminen epäonnistui. Asennuksen aikana sain myös kummallisen virheilmoituksen. Viestissä oli pelkästään luku 1155 ja OK-painonappi. Painoin nappia ja annoin asennuksen jatkua. Lopulta sain ilmoituksen, että asennus on suoritettu onnistuneesti, mitä pidin hieman kummallisena näiden virhetilanteiden jälkeen.

Julkaistu torstaina 27.7.2017 klo 20:47 avainsanalla laitteet.

Edellinen
Sano juusto
Seuraava
Uusi äänentoisto - osa 2