Uuni

Hyry, Antti: Uuni

Antti Hyry sai arvostetun Finlandia-kirjapalkinnon viime vuonna teoksellaan Uuni. Pian palkinnon jälkeen kirjaa alettiin hehkuttaa mediassa. Arvostelijat ylistivät kirjaa ja se sai paljon huomiota pitkin loppuvuotta. Finlandia-palkinnon myynninedistämistehtävä toimi ja Hyryn lukupaketti oli vuoden loppuun mennessä yksi myydyimpiä teoksia. Kohu ei ollut aivan katteeton. Ostin kirjan alkukevään alennusmyynnistä suurin odotuksin. Työmatkat kuluivat rattoisasti kuukauden ajan, sillä lueskelin nelisatasivuista kirjaa pätkittäin. Jo ensimmäisellä sivulla törmäsin Hyryn erikoiseen tyyliin. Se oli jollakin tavalla kulmikasta, töksähtelevää ja tottumattomalle vaikeaa luettavaa. Virkkeet sisälsivät lukuisia lauseita, jotka oli yhdistetty ja-konjunktioilla. Muutaman sivun jälkeen aloin tottua Hyryn kirjoitustyyliin, joka myöhemmin kirjassa muuttui pehmeämmäksi ja perinteisemmäksi kerronnaksi. Paikka paikoin suupieleni venyivät hymyyn, kun tunnistin tekstin seasta tuttuja sanoja, joita kuulin nuorempana isältäni. Vakstuuki, timperinkynä ja muut sanat vilahtavat tekstissä useampaankin kertaan, tosin minun nuoruudessani timperi oli timpuri.

Pitkäveteiseksi Uunia ei voi moittia. Vaikka kirjalla on pituutta neljäsataa sivua ja aiheena vain yhden uunin rakentaminen, mahtuu kansien väliin monta pientä tarinaa. Juoni ei ole siis pelkkää uunin pystytystä. Erityisesti mieleeni jäi turistimatka Ruotsiin. Hauskaa seikkailua oli miellyttävää lukea. Matkan kuvaukset tuntuivat niin autenttisilta, että saatoin melkein aistia kulkevani matkalaisten mukana. Uunin muuraus sen sijaan on hyvin seikkaperäisesti kerrottu. Viitseliäs voisi varmaa jopa laskea uuniin käytettyjen tiilien määrän, sillä sen verran tarkkaan Hyry on Pietarin urakan kuvannut. Kieltämättä muutaman kerran tarina alkoi maistua puulta, ja aloin odottaa vaihtelua juoneen. Niitä kirjassa toki riittääkin eikä muurauskaan suju aivan ilman kommelluksia. Tyynen rauhallisesti miehet kuitenkin suhtautuvat vastoinkäymisiin, mikä antaa aihetta miettiä asioiden tärkeysjärjestyksiä. Uuni on erinomaista luettavaa ja oikein suositeltava lukemisto.

Hyry, Antti

Uuni

ISBN
9789511238454
Kustantaja
Kustannusosakeyhtiö Otava

Julkaistu Thursdayna 29.4.2010 klo 18:00 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Array to tree with PHP
Seuraava
Sikala