Uuden vuoden lupauksia

Winter in Sweden
Kuva
Stefan Jansson

Uusi vuosi on alkanut upeassa ulkoilusäässä täällä pääkaupunkiseudulla. Helsinki on kylpenyt pitkästä aikaa pilvettömältä taivaalta loimuavan auringon säteissä. Pikku pakkasen purevuutta on hieman lisännyt napakka tuuli, joten talvivaatetus on ollut paikoillaan päiväkävelyllä. Kaunis sää lupaa parempaa vuotta. Uutena vuotena onkin tapana tehdä lupauksia, joita tuskin enää muistaa tammikuun jälkeen. Joskus lupaukset tuntuvat mahdottomilta lunastaa, mutta toisinaan joku onnistuu päätöksissään. Syksyllä alkaneet talouden pahaenteiset uutiset ovat jatkuneet aina näihin päiviin asti. Toivoa vain sopii, että tällainen aurinkoinen sää saisi tuollaiset uutiset häipymään unholaan. Uudesta vuodesta 2009 tulee juuri niin hyvä tai huono kuin sen itse teemme.

Uuden vuoden lupauksia ei tehdä pelkästään vain kotimaassamme. Muuallakin päin maailmaa luvataan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Nähtäväksi jää, miten moni lupaus tulee lunastettua ja miten monta niistä unohtuu. Blogi voisi olla hyvä paikka kirjoittaa ylös omat lupauksensa. Sieltä voi sitten vuoden lopussa käydä lukemassa, mitä sitä tulikaan oikein luvattua kaikelle verkkopäiväkirjoja lukevalle kansalle. Itse lupaan olla lupaamatta mitään.

Julkaistu torstaina 1.1.2009 klo 15:34 avainsanalla sää.

Edellinen
Vuosi tulee täyteen
Seuraava
Ensimmäiset kokemukset Lulusta