Unelmien kirjasto

Kirjastolaitos on yhteiskuntamme hyödyllisimpiä instituutioita. Kirjastojen toiminnot ovat säilyneet vuosikymmeniä lähes muuttumattomina, vaikka palvelutarjonta onkin laajentunut uusien mediaformaattien myötä. Nykyään kirjastosta voi lainata kirjojen lisäksi elokuvia ja toisinaan jopa urheiluvälineitä. Lisäksi kirjastojen rauhallisessa ilmapiirissä on voinut lukea lehtiä ja kuunnella musiikkia. Maailma kuitenkin menee eteenpäin ja niinpä myös kirjastojen olisi suotavaa kehittyä muiden mukana.

Keskustakirjasto
Kuva
Helsingin kaupunginkirjasto

Helsingin keskustakirjaston käyttäjillä on mahdollisuus ehdottaa uudistuksia ja kertoa ideoitaan kirjaston kehittämiseksi. Vuonna 2017 valmistuvaksi suunniteltu uusi kirjastorakennus aivan Helsingin sydämessä kerää kaupunkilaisien unelmia siitä, miltä 2000-luvun kirjaston pitäisi näyttää ja minkälaisia palveluita sieltä tulisi saada. Keskustakirjasto haluaa olla tulevaisuuden kirjasto, ja tähän kehitykseen kaupunkilaisilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa. Tulevaisuuden kirjastossa digitaalinen maailma yhdistyy saumattomasti kirjastotilaan ja tietotekniikka avaa mielenkiintoisia näkymiä kirjallisesta kulttuurista nauttimiselle. Oman unelmansa voi käydä kirjoittamassa keskustakirjaston sivuilla ja samalla voi ladata aiheeseen sopivan valokuvan ehdotuksen tueksi.

Julkaistu torstaina 11.11.2010 klo 18:17 avainsanalla kaupunki.

Edellinen
Kuninkaalliset kasvot
Seuraava
Suomen kielen sanaleikkejä