Tupla Shuffle Pala -keksit

Tupla Shuffle Pala

Kauppojen keksihyllyihin on ilmestynyt alkuvuodesta uusia tuotteita. Vuoden alussa voimaan tullut makeisvero vähentää makeisten myyntiä, mutta samaan aikaan monet tutut suklaiset herkut ovat saaneet makeisverottomat keskiversiot. Makeat keksit ovatkin erinomainen esimerkki ihmisen kekseliäisyydestä etenkin silloin, kun kyse on veron kiertämisestä. Keksivalikoiman karttuminen ei sinänsä ollut yllätys, sillä makeisvalmistajat uumoilivat jotain tällaista jo silloin, kun makeisveron korotusta valmisteltiin. Meille makean ystäville nämä suussa sulavat makupalat maistuvat toki myös kekseinä.

Keksihyllyn uutuuksiin lukeutuu keväällä lanseerattu Tupla Shuffle Pala -vohvelikeksi. Vanhasta tutusta Tupla-suklaapatukasta lainattu maitosuklaa ja paahdetut mantelit kuorruttavat nelikerroksista vohvelitäytettä, joiden välissä on vielä Tupla-nougatia. Taatusti herkullinen makupala vie kielen mennessään eikä 220 gramman pussi tahdo riittää kovin pitkään. Mitään edullisia keksejä nämäkään eivät ole sillä pussin hinta S-Marketissa oli 3,15 euroa. Valmistajan eli Leafin suositushinta on tosin 2,50 euroa. Korkeahkosta hinnasta huolimatta maistoin uutuuskeksejä ja kyllähän ne oikein hyviltä maistuivat. Uutuusmakupalat sopivat välipaloiksi kepeään kesämenoon, herkkuhetkeksi piknikille tai vaikkapa kesätuliaisiksi mökille.

Julkaistu tiistaina 17.5.2011 klo 18:37.

Edellinen
Kansainvälinen museopäivä
Seuraava
Maisemataidetta