Tulevaisuuden kulkuvälineet

Kalifornian yliopiston kirjastossa on hauska tulevaisuuden kulkuvälineistä kertova sivusto. Transportation Futuristics -sivustolle on koottu viime vuosisadan futuristisia näkemyksiä kulkuvälineistä, joita ehkä käytämme jo 2000-luvulla. Virtuaalinäyttelyssä on esillä huomisen autoja, laivoja, yksiraiteisia junia, helikoptereita ja kuten sivusto tituleeraa, joukko kummallisuuksia. Usko tekniikan ylivoimaan oli valtava 1900-luvulle tultaessa. Teollinen vallankumous oli valanut ihmiskuntaan uskon, että tekniikan mahdollisuudet ovat rajattomat. Edistyksellisyys ja jatkuvat innovaatiot vain ruokkivat ihmisen ylivoimaisuutta luonnosta. Ihmiskunta joutui kuitenkin nöyrtymään luonnonvoimien edessä viimeistään sata vuotta sitten, kun uppoamattomana pidetty Titanic-valtamerilaiva upposi neitsytmatkallaan. Titanicin tuho merkitsi samalla teknisen ylimielisyyden loppua, ja maailmansodat pian tapahtuman jälkeen antoivat kansakunnille muita ajattelemisen aiheita.

Kuva
Popular Science, kesäkuu 1935

Toisen maailmansodan jälkeen käynnistyi jälleen ennennäkemätön tekninen kehitys. Keksinnöistä ehkä mullistavin oli transistori, mutta insinöörit ahersivat muillakin aloilla. Tulevaisuuden kulkuvälineet -näyttelyssä on koko joukko mitä erilaisimpia menopelejä, joita on visioitu ja suunniteltu pitkin 1900-lukua. Joitakin näistä värkeistä on jopa päässyt prototyyppiasteelle ja osaa niistä on kokeiltu käytännössä. ITS eli intelligent transportation systems -galleriaan on kerätty tulevaisuuden älykkäitä kulkuvälineitä. Itsestään ohjautuvat autot ovat näemmä kiinnostaneet insinöörejä jo jonkin aikaa, sillä ensimmäisiä testiajoja suoritettiin jo 1960-luvulla. Tänä päivänä itseohjautuva auto on kohta todellisuutta, kun hakukoneestaan tuttu Google on ajeluttanut kuskitonta kaaraa pitkin kaupunkien katuja. Transportation Futuristics -nettigalleria on kattava ja seikkaperäinen sukellus takavuosien maailmankuvaan tulevaisuudestamme. Näyttelyyn kootuista kuvista voi kukin päätellä, miten hyvin ennakkoluulottomien propellipäiden visiot ovat toteutuneet.

Julkaistu lauantaina 19.5.2012 klo 15:27 Sivustot-luokassa avainsanoilla historia, laitteet, liikenne ja näyttelyt.

Edellinen
Ammattimaiset selitykset
Seuraava
Kengän alla narskuu