Tulen morsian

Eilinen lauantaipäivä jatkui ilmaisten etujen merkeissä. Aamuni alkoi ilmaisella aamiaisella ja seuraavaksi oli vuorossa ilmainen elokuvanäytös. Voitin eräässä kilpailussa leffalipun uuden kotimaisen Tulen morsian -elokuvan näytökseen. Tulen morsian kertoo rohkean ja omapäisen nuoren naisen, Annan (Tuulia Eloranta), tositapahtumiin perustuvan tarinan vuoden 1666 Ahvenanmaalla. Kätilö Valpurin (Kaija Pakarinen) kasvattityttärenä hänestä koulutetaan kylän seuraavaa parantajaa. Anna päättää kuitenkin ottaa piian pestin uuden kihlakunnantuomari Psilanderin (Magnus Krepper) palveluksessa. Psilander on saanut tehtäväkseen puhdistaa Ahvenanmaa pakanallisista tavoista ja mustasta magiasta lopullisesti. Myrskyn silmään joutuu Valpurin lisäksi Anna. Nuorella Annalla on palava halu löytää tosi rakkaus. Hän päättää rakastua jo naimisissa olevaan Eliakseen (Lauri Tanskanen), mutta miehen intohimo sammuu nopeasti. Yksin jätetty Anna päätyy mustasukkaisuudessaan ilmiantamaan Eliaksen vaimon, Rakelin (Elin Pettersdottir), noitana. Kaikkiaan 16 naista vangitaan epäiltynä liitosta paholaisen kanssa, heidän joukossaan Annan ilmiantama Rakel. Tästä alkaa Annan yksinäinen taistelu hirveän tekonsa sovittamiseksi.

Tulen morsian

Elokuva on hienosti ja taiten tehty. Näyttelijät tekevät upean suorituksen eikä puitteissa ja lavasteissakaan ole moitteen sijaa. Kaikkiaan leffa on erinomainen osoitus kotimaisen elokuvan korkeasta tasosta ja laadukkuudesta. Jos nyt jokin pieni häiritsevä yksityiskohta pitää mainita, niin näyttelijöiden puvut olivat mielestäni aivan liian puhtaita ja ehjiä kuvatakseen 1600-luvun köyhän kylän asukkaiden tuon aikaista vaatemuotia. Tarina itsessään on kolkko kuvaus 350 vuoden takaisesta maailmasta, jossa ihmishenki oli halpa ja henkensä saattoi menettää hyvinkin kevyin perustein. Toisin on nykypäivänä, kun musta puhutaan valkoiseksi ja oikeasti rikolliset todistetaan syyttömiksi ja syyttömät tuomitaan. Näytöstä oli keskellä päivää seuraamassa ehkä noin reilut kymmenkunta katsojaa eli kotimainen elokuva siis kiinnostaa. Tulen morsian on loppujen lopuksi jännittävä kertomus, jossa katsojan mielenkiintoa pidetään yllä viimeiseen minuuttiin asti.

Julkaistu Sundayna 2.10.2016 klo 13:37 Elokuvat-luokassa avainsanoilla elokuvat ja historia.

Edellinen
Mättöaamiainen
Seuraava
Kaalilaatikko