Tuiskutusta

Talvi on vihdoin tullut pääkaupunkiseudulle. Aamupäivän tuiskutus on muodostanut kunnon lumikinoksia sinne tänne, ja talven tuntu on nyt kouriintuntuva. Tätä on tänne etelään jo pitkään odoteltu ja parempi myöhään kuin milloinkaan. Kovin pitkään ei talvi ehdi viipyä, sillä vain parin kolmen viikon kuluttua on jo huhtikuu. Viimeistään silloin alkaa kevät tehdä toden teolla tuloaan, vaikka onhan niitä kylmiä ja vihmaisia toukokuitakin koettu. Mitenkään tavatonta ei ole, että vappuna saa pukeutua lämpimiin vaatteisiin ja suojautua jäätävältä räntäsateelta. Kevät keikkuen tulevi.

Aamuinen lumimyräkkä on kiusannut liikennettä eritoten pääkaupunkiseudulla. Jalkamatkalaiselle tällaiset kelit ovat hankalia varsinkin, jos kadut ovat vielä auraamatta. Etelämpänä lumi ehtii sohjoutua ja kastelee niin kengät kuin muutkin paikat. Aura-autoilla riittää nyt töitä. Lumi kammetaan kiireen vilkkaan pois kaduilta, sillä sulavesi vaikeuttaa liikennettä entisestään. Onhan sitä ennenkin selvitty talvesta, mutta vuosi vuodelta se tuntuu haittaavan liikennettä ja muuta kaupunkilaiselämää yhä enenevässä määrin. Lämmenneet talvet ovat toisaalta viivästyttäneet lumituiskujen tuloa eikä pakkastalvia ole koettu enää vähään aikaan. Tämänpäiväisestä tuiskusta kannattaa nyt nauttia, sillä talvi on pian ohi.

Julkaistu Thursdayna 6.3.2008 klo 17:41 avainsanalla sää.

Edellinen
Hurrikaani Wilma
Seuraava
Perjantaipulma 10/2008