Tsekkiläinen labyrintti

The 2nd World Puzzle Championship -kisoihin eli kansainvälisiin aivojumpan MM-kilpailuihin Brnossa Tsekin tasavallassa osallistui 52 henkilöä 13 maasta vuonna 1993. Oheinen labyrintti oli yksi kisojen tehtävistä, joka piti selvittää 15 minuutissa. Labyrintissä siirrytään vasemman yläkulman luvusta 1 oikeanpuoleisen alakulman lukuun 25 vaaka- ja pystysuoraan edestakaisin, mutta ei diagonaalisesti eli vinottain. Tarkoituksena on kulkea 25 ruudun kautta ensimmäinen ja viimeinen mukaan luettuna siten, että kaikki luvut 1-25 tulee käytyä läpi, mutta ei numerojärjestyksessä. Ratkaisu on kuvan alapuolella.

Reitin varrella käytävät numerot on lueteltu oheisessa ratkaisussa kirjoitettuina, jotta tehtävän ratkaiseminen kuvaa seuraamalla ei olisi liian helppoa: yksi-kymmenen-viisitoista-neljä-kaksikymmentäkaksi-yksitoista-seitsemän-neljätoista-kaksikymmentäneljä-kolme-kaksikymmentä-kaksikymmentäyksi-yhdeksän-kuusitoista-viisi-yhdeksäntoista-kolmetoista-kuusi-kahdeksantoista-kahdeksan-kaksitoista-kaksi-kaksikymmentäkolme-seitsemäntoista-kaksikymmentäviisi.

Julkaistu sunnuntaina 25.4.2010 klo 20:06 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Jali ja suklaatehdas
Seuraava
Vihertävä yritysmaailma