Tottelemattomuuskoulu

Nykytaiteen museossa Kiasmassa on parhaillaan esillä värikäs Tottelemattomuuskoulu-näyttely. Erikoisten teosten takana on koulun rehtori ja taiteilijanakin tunnettu Jani Leinonen, joka muutama vuosi sitten pääsi uutisotsikoihin varastettuaan kansainvälisen McDonald’s-hampurilaisketjun mannekiiniksi muodostuneen Ronald McDonald -muovipatsaan. Vuosi sitten Leinonen jatkoi pikaruokateeman parissa toteuttamalla Budapestissa Unkarin asunnottomien oloja kritisoivan Hunger King -teoksen. Tottelemattomuuskoulu ei ole pelkästään äksy näyttely vaan katsaus Leinosen koko tähänastiseen tuotantoon, joka haastaa yleisön kyseenalaistamaan niin taiteen, politiikan kuin koulumaailman rakenteita ja toimintatapoja.

Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu
Kuva
Matti Mattila

Värikäs näyttely panee pohtimaan ylikansallisia ja myös kansallisia brändejä ja niiden todellisia motiiveja kuluttajia kohtaan. Tunnettu tosiasiahan on, ettei näitä globaaleja sekä kotimaisia yrityksiä ja tuotteita ole perustettu palvelemaan asiakkaita vaan tuottamaan voittoa omistajilleen. Jotenkin tämä aspekti oli Leinosen näyttelyssä jäänyt vähemmälle huomiolle ja pääpaino tuntui olevan enemmän yritysten näkyvässä toiminnassa kuten markkinoinnissa ja tuotantoprosesseissa. Muutamat näyttelyn teokset, kuten Hyllytetyt Elovena-mainokset, saivat hymyn huulille ja jopa naurahtamaan. Kaikkia nämä työt eivät ole naurattaneet, ja siitä esimerkkinä on näyttelyn seinälle kiinnitetty Elovena-tuotemerkkiään suurten kansainvälisten suuryritysten tapaan haukkamaisesti puolustaneen Raisio-yhtiön lakiosaston ukaasi. Uhkakirjettä lukiessani tunsin hienoista sääliä firmaa kohtaan. Raisio olisi voinut käyttää tapahtuneen hyödykseen ennemmin kuin lähteä taistoon jotakin yksittäistä taiteilijaa vastaan. Ymmärrän kyllä, että lakiosastokin teki vain työtään, mutta näin pienessä asiassa olisi voinut heittäytyä mukaan viihteeseen ja siten voittaa enemmän kuin tekijänoikeuksien puolustamisella. Kylmäkiskoinen lakitekstiä vilissyt kirje ei saa ainakaan minua kuluttamaan enemmän Raision tuotteita, jos niitä olen tähänkään asti käyttänyt. Tottelemattomuuskoulu-näyttely on tutustumisen arvoinen. Näyttely on esillä 31.1.2016 saakka.

Julkaistu Sundayna 4.10.2015 klo 15:18 avainsanoilla kulttuuri, museot, näyttelyt ja taide.

Edellinen
Hullut 3 plus 1 Kampituspäivää
Seuraava
Tavallinen elämä