Totta ja tarua

Van Gils Single Malt
Kuva
Van Gils

Tänään vuoden ensimmäisenä aprillipäivänä on saanut olla tarkkana tiedotusvälineiden ja monien sivustojen viestien suhteen. Verkkotuutti on suoltanut potaskaa pitkin päivää eikä mihinkään ole oikein voinut luottaa. Jotkut aprillipilat ovat alkuun kuulostaneet hätkähdyttävän aidoilta kun taas suurin osa on paljastunut jo otsikosta huuhaaksi. Eräät organisaatiot ovat menneet myös liian pitkälle huulenheitossaan eikä väärinkäsityksiltäkään ole voinut tänään välttyä. Olisivatko jotkut tunnetut viestimet jopa haksahtaneet juksutukseen ja uutisoineet pilan puolittain totena vai olisiko sittenkin kyse vain jekun jatkamisesta. Vitsejä on sadellut kotimaan lisäksi myös ulkomailta, sillä länsimaat ovat yleisesti mukana aprillipäivän pilailuissa. Miesten kosmetiikasta tuttu hollantilainen Van Gils -parfyymivalmistaja mainosti Facebookissa uusinta mallaspohjaista Single Malt -tuoksuaan, joka on tarkoitettu vain todellisille miehille. Tuoksu on sikäli harvinainen, että se on myynnissä vain huhtikuun ensimmäisen päivän ajan. Onneksi aprillipäivä päättyy pian ja tiedottaminen palaa entisille uomilleen, jotka tosin ovat monesti harmaita ja tapahtumarikkaudeltaan vähäisiä.

Julkaistu Tuesdayna 1.4.2014 klo 17:24 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Lampunvarjostimen askartelu
Seuraava
Susu Minttupala