Tonnikalapihvit

Kuva
Carson Ting

Tonnikalasta saa vaivattomasti ja nopeasti kelpo ruokaa. Kaupasta voi ostaa tonnikalaa monenlaisissa pakkauksissa ja monella tavalla pakattuna. Merenelävää saa öljyyn ja veteen säilöttynä palana tai hiutaleena, ja nämäkin ovat vain yleisimpiä tonnikalavalmisteita. Tonnikala on usein yhdistetty opiskelijan ruokavalikoimaan edullisen hintansa vuoksi. Tämä on tietenkin hyvin kapea-alainen yleistys, sillä tonnikalan hintahaitari on lavea aivan niin kuin monen muunkin elintarvikkeen. Tonnikalaa voi syödä sellaisenaan tai herkullisen salaatin lisäkkeenä. Siitä valmistuvat helposti myös maukkaat pihvit, jotka puolestaan maistuvat täyteläisen perunamuusin kanssa tai vaikkapa hampurilaisena tuhdin sämpylän välissä.

Tonnikalapihvit

10 pihviä
  • 1 prk veteen säilöttyjä tonnikalahiutaleita
  • 3 dl perunamuusipakastetta
  • 1 kananmuna
  • ½ dl vettä
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 1 tl kuivattua timjamia, tilliä tai kirveliä
  • ripaus mustapippuria
  • hyppysellinen paprikajauhetta
  • yrttisuolaa maun mukaan

Tyhjennä tonnikalapurkki liemineen kulhoon. Lisää jäiset perunamuusiainekset ja kaikki muut ainekset. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Öljyä esimerkiksi ohukaispannu ja annostele taikina tasaisesti. Käytä mietoa paistolämpötilaa, jotta pihvit eivät pala. Paista pihvejä molemmilta puolilta välillä kääntäen, kunnes pinnat ovat kullanruskeita. Voit paistaa pihvit myös uunissa annostelemalla taikinaa uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Julkaistu tiistaina 23.8.2011 klo 19:22 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Suomen Pankin taideaarteet
Seuraava
Välimerkkilogoja