Todellinen kannettava

Kannettavat tietokoneet kutistuvat vuosi vuodelta. Nykyaikainen pieni tietokone mahtuu jo taskuun, mutta toisin oli 30 vuotta sitten. Osborne 1 oli ensimmäinen kannettava tietokone ja se tuli markkinoille vuonna 1981. Laite painoi noin 11 kiloa ja kokoakin sillä oli keskikokoisen matkalaukun verran. Värkin hintakin oli melkoinen, sillä siitä sai pulittaa tuolloin 1 795 dollaria, mikä 30 vuotta sitten oli vielä iso summa rahaa. Nykyrahassa summa vastaisi noin 4 700 vuoden 2012 dollaria eli jotakuinkin noin 6 000 euroa. Osbornen lanseerausaikana ei vielä tiedetty Windows-käyttöjärjestelmästä mitään, ja siksipä koneessa pyöri nyt jo antiikkinen CP/M-käyttis. Osborne-tietokone oli amerikkalais-brittiläisen Adam Osbornen (1939-2003) kehittämä. Osbornen tietokoneyritys lopetti toimintansa kuitenkin pian perustamisensa jälkeen vuonna 1985 toimittuaan vain viitisen vuotta. Nykyään tällainen kannettava Osborne 1 on harvinaisuus ja varmaan myös hintavakin.

Kuva
Retronaut

Löysin netistä vanhan Byte-lehdessä joulukuussa 1981 julkaistun mainoksen. Oikeanpuoleinen liikemies kantaa puheena olevaa kannettavaa tietokonetta, jota noihin aikoihin syystäkin kutsuttiin raahattavaksi. Kolmekymmentä vuotta ei ole aikajanalla vielä kovin pitkä aika, mutta tänään tuosta mainoksesta tuntuu kuluneen jo iäisyys. Kyllähän tämä pistää vähän hymyksi, kun vertaa nykyaikaista älypuhelinta niin koossa kuin tehokkuudessakin.

Julkaistu Wednesdayna 28.11.2012 klo 18:34 avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Lunta odotellessa
Seuraava
Kympin kupongit