Tiikerikakku

Starbucks Karamel Macchiato
Kuva
Christian Braunschweig

Äitienpäivä sunnuntaina lähestyy. Äiti saa tuolloin osakseen kaiken huomion ja luonnollisesti päivää juhlitaan monin eri tavoin. Juhlaan kuuluu tietysti myös hyvä ruoka ja sen päälle vielä maukkaampi jälkiruoka. Herkuttelut alkavat jo aamuvarhaisella, kun äidille katetaan aamiainen. Äitienpäivälounas hyvässä ravintolassa alkaa olla useissa perheissä jo perinne ja pöytä onkin syytä varata suosikkipaikasta hyvissä ajoin. Herkullinen lounas syntyy toki kotikeittiössäkin aivan kuten ihanan makea tiikerikakku hyvän ruuan päätteeksi. Helppo tiikerikakku ei tarvitse paljon aineksia ja yleisimmät niistä löytyy varmasti keittiön kaapeista.

Tiikerikakku

taikina

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • dl sokeria
  • 200 g voita
  • 3 kananmunaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria

raidoitus

  • 1/3 kakkutaikinaa
  • ½ dl kermaa
  • ½ dl kaakaotomusokeria

kuorrutus

  • 2 dl kaakaotomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl vettä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten samalla hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Valmista raidoitus erottamalla taikinasta noin kolmasosa eri kulhoon ja lisää siivilöiden kaakaotomusokeri sekä kerma. Sekoita tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja levitä pohjalle ohut kerros vaaleaa kakkutaikinaa. Levitä päälle ohut kerros ruskeaa taikinaa. Toista kerroksia vielä yksi tai kaksi kertaa ja jätä pinnalle vaaleaa taikinaa. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Valmista kuorrutus sekoittamalla siivilöidyn kaakaotomusokerin ja vaniljasokerin joukkoon vesi. Valuta kuorrutus lusikalla jäähtyneen kakun päälle. Tarjoa kakku vastakeitetyn kahvin kera.

Julkaistu torstaina 6.5.2010 klo 17:57 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Kuluttajan kevät
Seuraava
Privatisointia ja sosialisointia