Testiposti

Omituiset sähköpostilähetykset jatkuvat. Kerroin perjantaina, miten olin saanut K-Supermarketilta keskeneräiseksi jääneen mainoskirjeen sähköpostitse. Tänään merkillisten lähettäjien joukkoon liittyi supisuomalainen lentoyhtiömme Finnair. Sain Finskiltä nimittäin peräkanaa kaksi postilähetystä. Ensimmäisen viestin otsikko alkoi sanalla "Test" ja heti perään tuli sama viesti, josta tuo sana oli poistettu. Perjantaisessa Keskon lähettämässä viestissä oli jäänyt vastaanottajaa etunimellä tervehtivä tervehdys keskeneräiseksi, sillä etunimen paikalla oli mitä ilmeisemmin postitusohjelmalle tarkoitettu koodi. Tällaisia virheellisiä lähetyksiä saattaa silloin tällöin lipsahtaa asiakkaalle asti, joten viestien lähettämistä olisi syytä ensin testata yhdelle tai kahdelle vastaanottajalle.

Saamistani Finnairin viesteistä päätellen tällä kertaa ei ainakaan testaus ollut jäänyt tekemättä. Surkuhupaisaa vain on, että testilähetys menikin perille asti eli asiakkaille, vaikka tarkoitus oli kai lähettää viesti vain harvoille ja valituille. Sähköinen markkinointi on lyhyen ajan sisällä epäonnistunut jo kahdella isolla toimijalla. Tällaiset lapsukset kielivät siitä, etteivät suomalaiset yritykset osaa vielä hyödyntää nettiä eikä sähköpostia markkinoinnissaan. Huolimattomuudet ja huonot markkinointiviestit vain lisäävät käsitystäni suomalaisen Internet-teknologian jälkeenjääneisyydestä. Monien firmojen kotisivuilla näkyy yhä, että niitä on viimeksi päivitetty vuonna 1998 eli samana vuonna, kun ne aikoinaan pystytettiin. Edelleenkään sivuilta on usein turha etsiä tuotteiden tai palvelujen hintatietoja saatikka että tuotteita olisi edes esitelty. Yhteystietojenkin löytäminen on monta kertaa vaikeaa. Suomalaisilla firmoilla on siis vielä paljon tekemistä saadakseen Internetin osaksi liiketoimintaansa.

Julkaistu Wednesdayna 3.6.2009 klo 17:45 avainsanoilla markkinointi ja viestintä.

Edellinen
Se siitä helteestä
Seuraava
Pipo päähän