Tekniikan historia 4/2014

Postiluukku on käynyt tällä viikolla kuin Stockmannin ovet vanhaa sanontaa lainatakseni. Kusti on polkenut ja kanniskellut postia luukusta niin, että heikompaa voisi hirvittää. Kaikki posti ei ole ollut mieluista, kuten nyt esimerkiksi lisäverolappu. Suurimmaksi osaksi lähetykset ovat olleet ihan mukavia, kuten monet lehdet, joista mielenkiintoisimpana päällimmäiseksi nousee uusin Tekniikan historian numero. Loppukesän uutuusnumero on vuoden neljäs ja sisältää jälleen tuttuun tapaan melkoisen lukupaketin insinöörityön taidonnäytteistä.

Tämänkertaisessa painoksessa lukija pääsee sukeltamaan vessanpyttyjen yli satavuotiseen historiaan. Aiheena on myös Pohjolan tärkein keksintö eli matkapuhelin, josta on kattava artikkeli aina 1960-luvun ensi askelista alkaen. Puhelinkoneet ovat muutenkin teemana, sillä Tekniikan historia muistelee, miten puhelinaparaatti aikoinaan valtasi maamme. Kirjoitukset kuljettavat lukijaa niin vedessä kuin ilmassakin, kun aiheena on Saimaan kanava ja sen runsaslukuinen tervahöyrykalusto. Vauhtiin päästää toden teolla, kun jutut lentävät ilmassa muistellen lentoliikenteen vain hieman yli satavuotiasta historiaa. Jälleen kerran tarjolla on lähes 70 sivua parasta luettavaa sateisten syysiltojen ratoksi.

Julkaistu torstaina 28.8.2014 klo 17:53 Lehdet-luokassa avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Hälyytys
Seuraava
Kevennä tonni