Tasavallan presidentit 2017

Vajaa viisi vuotta sitten tein infografiikan Suomen tasavallan presidenteistä maamme 95. itsenäisyyspäivän kunniaksi. Reilun neljän vuoden aikana grafiikkaan ei ole tarvinnut tehdä muutoksia, mutta päätin viikko sitten joka tapauksessa päivittää tilastoa tällä kertaa satavuotiaan Suomi-neidon kunniaksi. Lisäilin tilastoon lisävuosia, sillä ensimmäinen versio päättyi vuoteen 2012. Samalla lisäsin presidenttien ikävuodet elämänlangan päihin samoin kuin virkavuosien määrät. Mietin siinä grafiikkaa päivittäessäni, että alkaa siinä ikää olla neljällä elossa olevalla presidentillämme, kun keski-ikä on 78 vuotta. Uuteen versioon laitoin vielä näkyville talvisodan (1939-1940) sekä jatkosodan (1941-1944) muistuttamaan niistä vaikeista ajoista, jolloin itsenäisyyttämme oli puolustettava kaikin voimin ja raskain uhrauksin. Sotatilaa kuvaavien grafiikoiden väriksi valitsin luonnollisesti punaisen, sillä verenvuodatukselta ei noina aikoina säästytty.

Suruliputus Mauno Koivoston (1923-2017) muistoksi
Kuva
Matti Mattila

Käynnistin tänään aamulla tietokoneeni ja tapani mukaan silmäilin nopeasti uutisotsikoita. Päällimmäinen lyhyt otsikko kertoi kaiken ja oli oikeastaan vähän jo odotettavissakin. Tasavallan yhdeksäs presidentti Mauno Henrik Koivisto (1923-2017) oli kuollut edellisenä päivänä perjantaina 12.5. Vain viikon vanha infografiikkani meni tältä osin uusiksi, kun jouduin nyt murheellisin mielin päivittämään menehtyneen presidenttimme elämänlangan päättyneeksi. Mauno Koivisto saavutti kuitenkin kunnioitettavan 93 vuoden korkea iän, mitä voi pitää ehkä hieman poikkeuksellisena, kun sitä verrataan Tilastokeskuksen vuoden 2016 tilastolliseen miesten noin 78 vuoden mittaiseen elinajanodotteeseen. Koivisto oli ensimmäinen itsenäisyyden aikana syntynyt presidenttimme. Häntä edeltäneet kahdeksan presidenttiä olivat kaikki syntyneet ennen itsenäisyyttämme. Sen lisäksi että Koivisto oli tähän mennessä vanhimmaksi elänyt presidenttimme, on hänen reilun 12 vuoden mittainen virkakautensa presidenttinä ollut Urho Kekkosen (1900-1986) liki 26 vuotta kestäneen kauden jälkeen toistaiseksi toisiksi pisin, kun otetaan huomioon edeltäjänsä Kekkosen viransijaisuus lokakuusta 1981 alkaen.

Infografiikastani on poimittavissa mielenkiintoisia yksityiskohtia. Merkittävää on esimerkiksi se, että Koiviston syntyessä vuonna 1923 kaikki maamme presidentit olivat tuolloin vielä elossa. Samaan yltää vain Koiviston seuraaja presidentti Martti Ahtisaari, joka syntyi vuonna 1937. Seuraavaksi vanhin presidenttimme Tarja Halonen syntyi puolestaan vuonna 1943, mutta tasavaltamme neljäs presidentti Kyösti Kallio (1873-1940) oli ehtinyt jo kuolla kolmisen vuotta aiemmin vuonna 1940 vain 67-vuotiaana eli saman ikäisenä kuin Risto Ryti (1889-1956). Keskimäärin edesmenneet presidenttimme ovat kuolleet noin 78 vuoden ikäisinä. Toiseksi vanhimmaksi elänyt ja 87-vuotiaana kuollut Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952) on ollut elossa kaikkien itsenäisyytemme aikana syntyneiden eli nykyisten presidenttiemme aikaan.

Suomen tasavallan presidentit
Lähde
Tasavallan presidentin kanslia

Liput ovat tänään olleet puolitangossa ja maa suree poismennyttä presidenttiään. Koiviston myötä päättyi jälleen eräs aikakausi, mutta hänen muistonsa elää. Ensimmäisen version tapaan infografiikkani Suomen tasavallan presidenteistä on vapaasti käytettävissä Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä ja sen voi ladata maksutta Flickr-kuva-albumistani.

Julkaistu lauantaina 13.5. klo 14:29 avainsanoilla historia, tapahtumat ja tilastot.

Edellinen
Samettinen saunajuoma
Seuraava
Laskuneliö - osa 1
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä