Tapiolakameran vuosi

Työmaakamerat ovat yleistyneet viime vuosina. Monille työmaapaikoille on sijoitettu nettikamera tai useampia, jotka kuvaavat rakentamisen edistymistä päivästä päivään. Toisinaan kamerat ottavat elävää kuvaa useamminkin. Uusimpia kameroita ovat Helsingin Kalasataman työmaakamera, joka näyttää reaaliaikaista kuvaa paikan päältä. Pääkaupunkiseudulla on parhaillaan käynnissä lukuisia isoja työmaita, joista Länsimetro lukeutuu varmastikin suurimpiin. Tapiolan keskustornissa sijaitseva verkkokamera kuvaa päivittäin Tapiolan kehitystöihin liittyvän pysäköintilaitoksen rakennustyömaata. Tapiolakamera asennettiin noin vuosi sitten 12.8. ja on siitä lähtien ottanut jo yli 300 valokuvaa. Kuvia voi selata ja katsella kameran nettisivuilla, mutta kaikkien satojen kuvien läpikäynti vie aikaa eikä tahdo oikein antaa kokonaiskuvaa rakennustöiden edistymisestä. Kuvakavalkadista saa paremman käsityksen, kun niitä katselee nopeutettuna esityksenä. Olen koonnut Tapiolakameran lähes vuoden mittaiselta jaksolta lyhyen, noin minuutin kestoisen videon, jossa jokaista kuvaa näytetään 0,18 sekuntia. Videosta näkyy, miten rakentaminen käy melkoisen rivakasti.

Julkaistu Thursdayna 12.7.2012 klo 19:07 avainsanalla videot.

Edellinen
Higgsin bosoni
Seuraava
Linnanmäen vuoristorata