Talvea kerrakseen

Ehdin jo huolestua muutama päivä sitten, kun lumihanget alkoivat Helsingissä uhkaavasti sulaa ilman lämmettyä plussan puolelle. Tänään huolet olivat kertaheitolla ohi, sillä taivaalta on pyryttänyt lunta sakeasti koko päivän. Maa on jälleen valkoisenaan aivan kuten silloin ennen vanhaan, kun talvet olivat vielä kylmiä ja pitkiä. Maaliskuun alku on toki vielä parhainta talvea. Loppukuusta sopii jo alkaa odottaa kevään ensi merkkejä. Sääennuste tosin on ennustanut lauhtuvaa keliä loppuviikoksi, joten saapa taas nähdä, miten pitkään tämänkertaiset nietokset jaksavat ilahduttaa.

Julkaistu tiistaina 3.3.2009 klo 17:42 avainsanalla sää.

Edellinen
Taivaallinen džonkki
Seuraava
Raikas ja selkeä