Tahallista vai tahatonta

Miika Sahamies

Lueskelin tänään Kokoomusopiskelijoiden Oikein-lehden uusinta numeroa (4/2011). Päiväyksestä päätellen kyseessä lienee viime vuoden viimeinen numero, mutta postiluukustani se kolahti vasta tänään, toisaalta parempi kuitenkin myöhemmin kuin ei milloinkaan. Käännettyäni lehden kakkossivulle oli iltapäiväkahvini mennä väärään kurkkuun, kun näin pääkirjoitussivun valokuvan. Siinä lehden päätoimittaja Miika Sahamies seisoo ilmiselvästi keskisormi ojennettuna kuohuviinilasia pidellen. Olikohan kuva tarkoituksellinen vai tahaton yhteensattuma? Veikkaan kuvaa tarkoitukselliseksi, vaikka keskarin viesti jäi hieman epäselväksi. Talven numerossa käsitellään tällä kertaa ammattikorkeakoulutuksen tilaa ja tulevaisuutta. Toinen iso puheenaihe lehdessä on loppuvuoden liittokokous, joka valitsi tulevalle vuodelle, siis jo käynnistyneelle uuden hallituksen. Oikein-lehti ottaa kantaa myös Nepalin tilanteeseen, josta raportoi syksyllä maassa vieraillut Puolueiden kansainvälisen demokratiayhteistyön Demo ry:n opintoretkeläiset. Kansalliset ylioppilaat eli oma opiskelijajärjestöni järjesti perinteikkään pikkujouluristeilyn, jonka muutamia tuokiokuvia voi katsella lehden sivuilla. Politiikka on taas alkanut kiinnostaa eri ryhmiä ja syynä lienee muutaman viikon kuluttua käynnistyvät presidentinvaalit. Gallupit povaavat nousevia ja laskevia lukuja eri kandidaateille, mutta lopputulos nähdään vasta äänestyksen jälkeen. Kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö on yhä suosituin vaihtoehto tulevaksi presidentiksi. Kohtahan se sitten nähdään, kestääkö suosio loppuun asti.

Julkaistu Tuesdayna 3.1.2012 klo 18:19 Lehdet-luokassa avainsanoilla politiikka ja vaalit.

Edellinen
Tapojen tammikuu
Seuraava
Paikkatietoikkuna