Sydämeeni joulun teen

Vesa-Matti Loiri: Sydämeeni joulun teen

Vesa-Matti Loiri on monipuolinen taiteilija. Muistamme hänet ehkä paremmin näyttelijänlahjoistaan Uuno Turhapuro -elokuvissa. Loiri on näyttelijäntyön lisäksi esiintynyt jo vuosikymmeniä erinomaisena laulajana. Hänen korkeatasoiset tulkinnat Eino Leinon runoista ovat jääneet mieliimme siinä missä muutkin kotimaiset huippusävellykset. Erityisesti Loirin joulualbumi Sydämeeni joulun teen on saavuttanut suuren suosion suomalaisten keskuudessa. Levy julkaistiin jo vuonna 1988, mutta yhä edelleen se on yksi kuunnelluimpia äänitteitä. Viime vuoden soitetuin kotimainen joululaulu oli älppärin nimikkosävellys Sydämeeni joulun teen. Laulu on ihana ja suomalaiseen jouluun sopivan harras. Levyllä on lukuisia muitakin tuttuja joulun sävelmiä, kuten Heinillä härkien kaukalon, Valkea joulu, Tonttu ja Maa on niin kaunis.

Albumin kappaleet sopivat mainiosti jouluun ja luovat rauhallisen tunnelman. Erityisesti mieleeni on jäänyt iki-ihana Heinillä härkien kaukalon, jossa Loirilla on pieni soolo-osuus poikkihuilulla. Lisää taitavaa sooloilua saa kuulla Ave Maria -kappaleessa, jossa huilistimme antaa jälleen taidonnäytteen. Mestarillisena laulajana hän on myös taitava muusikko, kuten monet meistä varmasti muistavat vuoden 1980 Euroviisuista kappaleessa Huilumies. Toinen mieliin painuva tulkinta on Tonttu, jossa on kauniin sävelmän lisäksi kauniit sanat. Kaikkiaan Vesa-Matti Loirin joulualbumi on taiturimainen eikä sisällä ylikaupallisuutta, vaan herkkiä hetkiä jouluun.

Sydämeeni joulun teen

Vesa-Matti Loiri

  1. Sydämeeni joulun teen
  2. Joulun kellot
  3. Heinillä härkien kaukalon
  4. Valkea joulu
  5. Tonttu
  6. Ave Maria
  7. Maa on niin kaunis
  8. Jouluyö, juhlayö
  9. Varpunen jouluaamuna
  10. Tähti tähdistä kirkkain

Julkaistu Saturdayna 22.12.2007 klo 15:48 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Perjantaipulma 51/2007
Seuraava
Aatonaatto