Suklaafondant

Suklaafondant
Kuva
RenataMPB

Alkuvuosi on kaikenlaisten herkkujen aikaa. Helmikuussa herkkusuita hemmotellaan Runebergin tortuilla. Ystävänpäiväkin on alkanut tuottaa kauppoihin makeita leivonnaisia. Juuri kun tomusokerit on ennätetty pyyhkiä suupielistä, tarjoutuvat laskiaispullat maiskuteltaviksi. Pääsiäinenkään ei päästä linjojaan vahtivaa herkuttelijaa pälkähästä, ja sitten sitä ollaankin jo vapussa ja tippaleipien äärellä. Makeat herkut suorastaan täyttävät lopputalven ja kevään kahvipöydät. Sesonkileivosten välissä on kuitenkin aina aikaa pyöräyttää omiakin leipomuksia. Makeannälkään sopi ihana suklaafondant, joka syntyy nopeasti ja suhteellisen yksinkertaisista aineksista.

Suklaafondant

6 kpl
  • dl sokeria
  • 1 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 4 munanvalkuaista
  • 150 g voita
  • 100 g tummaa suklaata (70-80 %)
  • 2 rkl hunajaa
  • 1 rkl rommia
  • pinnalle tummaa kaakaojauhetta

Kiehauta voi kattilassa. Paloittele tumma suklaa ja lisää paloina hunajan kera voin joukkoon sulamaan. Ota kattila heti pois liedeltä. Sekoita tasaiseksi ja jätä jäähtymään. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot ja mantelijauhe jäähtyneeseen suklaaseokseen. Valuta seos nauhana valkuaisvaahdon joukkoon samalla vatkaten. Mausta rommilla. Voit myös jättää rommin pois. Voitele muffinipellin kolot ja jaa taikina. Voit myös käyttää korkeita silikonivuokia. Paista 180-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 15 minuuttia. Poista pelti uunista, kun fondantin keskus ei ole vielä täysin kypsää. Koristele jäähtyneet fondantit kaakaojauheella. Tarjoile tuoreen, vastakeitetyn kahvin kanssa.

Julkaistu tiistaina 10.3.2015 klo 16:50 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Yhdyssanojen oikeinkirjoitus
Seuraava
Suomalaiset nettisarjakuvat