Sukkulaseikkailu jatkuu

Sukkulalennot nykyisellä kalustolla ovat tulossa näillä näkymin tiensä päähän. Lähes kolmekymmentä vuotta palvelleet Yhdysvaltojen avaruushallinnon avaruussukkulat pääsevät eläkkeelle tämän vuoden aikana. Sukkuloita voi muistella katselemalla valokuvia, videonauhoituksia tai vaikkapa käväisemällä Smithsonian instituutin yhteydessä toimivassa kansallisessa ilmailu- ja avaruusmuseossa Washington D.C.:ssä. Rakennuspalikoistaan tunnettu Lego on julkaissut rakennussarjan sukkulalentojen muistoksi. Heinäkuun lopussa myyntiin tuleva lähes puoli metriä korkea aitoa sukkulaa muistuttava rakennelma sisältää yli 1 200 palaa eli rakentamista tässä miniatyyrissä riittää.

Realistisen sukkulan mukana seuraa kantoraketit ja pieni laukaisualusta. Paketissa on lisäksi kaksi astronauttia ja yksi huoltomiehistön jäsen. Polttoainetankin ja kantoraketit voi irrottaa. Lastiruuman luukut avautuvat esikuvansa mukaan samoin kuin laskeutumistelineet, jotka voi vetää ulos. Ruuman sisältä löytyy satelliitti, jonka antennit ja aurinkopaneelit avautuvat. Satelliitin voi luonnollisesti nostaa ruumasta mukana seuraavalla nosturilla. Jos avaruusseikkailut alkavat enemmänkin kiinnostaa, niin Legolta löytyy kattava valikoima esimerkiksi Tähtien Sota -elokuviin liittyviä rakennussarjoja, vaikka parhaimmat seikkailut taitavat syntyä itse tehdyistä rakennelmista.

Julkaistu perjantaina 2.7.2010 klo 17:01 avainsanoilla askartelu, harrastukset, historia ja pienoismallit.

Edellinen
Ydinvoiman vastustus
Seuraava
Kolehti