Stockmann 150 vuotta

Suuri suomalainen tavarataloketju ja kaikkien tuntema Stockmann täyttää tänä vuonna huikeat 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tavaratalossa on tarjouksia kellarista kattoon. Tänään hemmoteltiin kanta-asiakkaita 10 prosentin alennuksella lähestulkoon kaikista tuotteista. Kävinkin toteuttamassa monia ostoksia, jotka olin siirtänyt tuonnemmaksi, koska hankinnoilla ei ole ollut kiirettä eikä minulla ole ollut oikein aikaa perehtyä ostoksiin. Tänään tulikin sitten hankittua muutamia käyttötarvikkeita, jotka olivat vain odottaneet sopivaa hetkeä. Helsingin keskustan tavaratalo pullisteli asiakkaista, joista monet olivat turisteja ja puheenparresta päätellen Venäjältä. Stockmann on pitkän historiansa aikana laajentunut ensin suuremmille paikkakunnille Suomessa ja viime vuosina myös rajojen ulkopuolelle eritoten juuri Venäjälle.

Stockmann 150 vuotta

Stockmannin tai tuttavallisemmin vain Stockan valikoimista löytyy melkein mitä tahansa. Takavuosien TV-mainoksessakin Kai Hyttinen laulaa kauppahuoneen suuresta valikoimasta ja miten kaupassa saa riittämään myös rahansa. Stockasta on monilla elitistinen ennakkokäsitys ja että tavaratalon hinnat ovat siksi korkeat. Olen vuosien mittaan tehnyt Stockmannilla monia edullisia ostoksia, ja hinnat ovat siellä olleet usein erikoisliikkeiden hintoja halvemmat. Viimeisimmän hintavertailun tein jokunen vuosi sitten, kun ostin uudet terät parranajokoneeseen. Erikoisliikkeessä pakkaus maksoi useita kymppejä keskustan tavarataloa enemmän, joten luonnollisesti suuntasin ostosreissuni Stockalle ja säästin sievoisen summan. Näitä esimerkkejä on muitakin. Esimerkiksi monet ruokatarvikkeet ovat pohjakerroksen valtavassa ruokaosastossa edullisempia kuin halvaksi tituleeratussa Alepassa.

Sataviisikymmentävuotiaan tavaratalon synttärikarkelot jatkuvat siis koko vuoden. Historiasta kiinnostuneiden kannattaa hankkia tavaratalon historiankertomus: "Stockmann 1862-2012 hulluja päiviä, huikeita vuosia". Kirjan saa edullisesti kanta-asiakashintaan alle kolmella kympillä ja siinä on yli 500 sivua luettavaa menneiltä vuosikymmeniltä. Nostalgisia muistohetkiä voi kokea uudelleen selailemalla kirjan runsasta kuvitusta ja viihdyttämällä itseään mielenkiintoisella historialla. Monet Stockan symbolit ovat kadonneet, kuten hissitytöt, mutta heidätkin voi nyt bongata synttärijuhlien aikana. Tänään hissineidit olivat taas tutuilla paikoillaan hissirivistön edustalla, tosin jakamassa makeisia hissejä odotteleville asiakkaille. Omat muistot ensimmäisestä tavaratalovierailusta ovat jostakin 1970-luvun puolelta, jolloin neidit vielä kuljettivat hissejä. Juhlahumuun ehtii mukaan vielä huomenna sunnuntaina ja jos tavaratalovierailuun ei ole aikaa, voi Stockmannin historiallisia valokuvia selailla Flickr-kuvanjakoyhteisössä omalla ajalla.

Julkaistu Saturdayna 11.2.2012 klo 14:53 avainsanoilla historia ja shoppailu.

Edellinen
Nunnat vauhdissa
Seuraava
Erikoismerkkikartta