Stockan herkku

Helsingin Stockmann-tavaratalon elintarvikeosasto on kuun alussa muuttanut uusiin tiloihin. Herkkupuoti on tehnyt täyskäännöksen ja jättänyt entisen kaksikerroksisen, ahtaan tilansa ja saanut uuden, väljän hallin maan alle rakennetusta osasta. Tilaa ja avaruutta uudessa ruokamyymälässä onkin, ja tarjonta on kasvanut entisestään. Kävin eilen uteliaisuuttani katsastamassa uuden Stockan herkun. Vaikka tila on maan alla, oli se valoisa ja korkean hallimaisuutensa vuoksi ilmavan tuntuinen. Asiakkaita oli ruokaostoksilla sankoin joukoin ja myös maistelemassa herkkupaloja, joita vierailevat kokit valmistivat myymälän yhteyteen pystytetyssä keittiössä. Tänä lauantaina keittiössä kokkaili koko kansan tuntema mestarikokki Jyrki Sukula. Maistiaisiksi syntyi yksinkertaisista aineksista oikein maukas katkarapuherkku, joka hävisi nopeasti kokkailua seuranneen yleisökatraan suihin. Siinä naposteltavaa paistaessaan Sukula jakoi yleisölle keittovinkkejä: "Oliiviöljyä ei kannata käyttää paistamiseen. Se on sama kuin... morjens!" Minua huvitti, kun yleensä niin supliikki mies jäi yhtäkkiä sanattomaksi ja keksi nopeasti edes jotain sanottavaa, jolla päätti virkkeensä. Jyrki Sukula on mielestäni yksi parhaimmista julkkiskokeista, ja kyllähän hänen herkutkin maistuvat eli siinä on kokki sanojensa ja makujensa takana.

Jyrki Sukula
Kuva
Matti Mattila

Stockan herkku oli laajentunut edukseen. Tuotteet olivat hyvin esillä ja maistiaiset siellä täällä saivat veden herahtamaan kielelle. Näinhän se toimii. Nälkäinen asiakas saadaan ostamaan mitä ihanimpia herkkuja, kunhan vain ensin annetaan pieni näyte. Kulkiessani juustotiskin ohi en voinut vastustaa kutsuvaa brie-juustolla päällystettyä suolakeksiä. Makupala maistui taivaalliselta, mutta jätin tällä kertaa juuston tiskiin. Remontti herkkukellarissa jatkuu, sillä syksyllä on luvassa vielä lisää tilaa elintarvikkeille. Kun laajennus vihdoin on valmis, löytyy Helsingin keskustasta mannermaiset mitat täyttävä herkkuosasto. Tosin sisustuksellisesti Stockan herkku olisi voinut panostaa myymäläkalusteisiin vieläkin enemmän. Tästä on nimittäin vielä hyvin pitkä matka Lontoon Harrodsin elintarvikeosastolle.

Julkaistu Sundayna 28.3.2010 klo 11:58 avainsanoilla ruoka ja shoppailu.

Edellinen
Welhon uudet wauhdit
Seuraava
Tuo tumma nainen