Song for Guy

Lähtiessäni maanantai-iltana Elton Johnin konsertista taustalla soi tuttu kappale. Biisissä oli erittäin tarttuva melodia, ja minulle kappale oli hyvinkin tuttu, sillä olinhan kuullut sen vuosien mittaan useita kertoja. Miellyttävä melodia tarttui välittömästi, ja aloin hiljakseen hyräillä sitä soiton tahdissa. Yksi asia vain häiritsi minua. En nimittäin millään tahtonut muistaa kappaleen nimeä saatikka sen esittäjää säveltäjästä nyt puhumattakaan. Tutusta kappaleesta oli nopeasti tulossa korvamato eli sävelmä, joka jää kiusallisesti korviin soimaan. Kiusallisuutta lisäsi vielä sitten sekin, etten muistanut kappaleesta muuta kuin tuon tarttuvan melodian.

Jotain aavistuksia minulla sävelmästä kuitenkin oli. Hämärän muistikuvani mukaan kappaleen nimessä oli englanninkielinen sana song. Lisäksi aavistelin, että josko soitto olisi jotenkin yhteydessä Elton Johniin. Olihan tämän maailmanartistin konsertti juuri takana ja taustalla varmaankin soi jotain muusikon tuotannosta. Seuraavana päivänä istahdin tietokoneen eteen ja avasin hakukoneen selaimeeni. Kirjoitin hakusanoiksi list of Elton John songs ja sain heti pitkän listan Eltonin musiikkikappaleista. Hain samoin tein song-sanaa listan seasta ja melkein samaten päädyin tutun kappaleen kohdalle. Välittömästi etsin kyseisen kappaleen Spotifystä ja laitoin sen soimaan. Voilà! Ja olin löytänyt etsimäni biisin. Illalla areenan taustamusiikkina soinut musiikki oli kuin olikin Elton Johnin sävellys ja sen nimi oli Song for Guy.

Elton John: Song for Guy

Kyseessä on enimmäkseen instrumentaalinen mutta kaunis pianokappale. Soitto löytyy lokakuussa vuonna 1978 ilmestyneeltä A Single Man -albumilta, jossa se on B-puolen viimeinen kappale. Noin viiden minuutin mittainen Song for Guy päätyi myös singlelle, ja parhaimmillaan se nousi Britannian singlelistan neljännelle sijalle seuraavana vuonna tammikuussa 1979. Samainen kipale löytyy myös Eltonin kokoelmalevyltä The Greatest Hits 1970-2002 vuodelta 2002. Juuri tämä kokoelma komeilee myös musiikkikirjastossani, mikä taas selittää, miksi laulu oli niin kovin tuttu. Varsinaisesti tätä kappaletta ei voi kutsua lauluksi, sillä siinä ei ole selvää lauluosuutta vaan paremminkin jonkinlaista muutamien sanojen resitointia loppupuolella. Kaiken kaikkiaan kappale on erittäin hieno kaikkine piano-osuuksineen ja syntikkasoundeineen.

Julkaistu perjantaina 14.11.2014 klo 16:42 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
RedFox Sanakirja
Seuraava
Kolmikolkkahattu