Skrolli-spesiaali

Assyspessu

Eksoottiseksti tietokonelehdeksi itseään kutsuva Skrolli on julkaissut Assembly 2014 -tapahtuman kunniaksi erikoisnumeron. Alun perin muutaman sivun mittaiseksi mainosläpyskäksi tarkoitettu julkaisu paisui lopulta 24-sivuiseksi kunnon aapiseksi, joka putkahti jakeluun Assembly-tapahtumaan 30.7. En päässyt paikalle hakemaan ilmaiseksi jaettua painotuotetta, mutta nyt puute tuli tänään korjattua, kun lehti tuli yleiseen jakoon kätevänä PDF-tiedostona. Erikoisnumerossa jauhetaan tietysti nörttijuttuja, kuten lukijoiden aiempia Assembly-muistoja sekä ikuista nokkapokkaa ASD:n ja FLT:n välillä. Sitten luodaan sanomalehtikatsaus jonnekin kauas 1990-luvulle. On totta, että tietokoneita ja erityisesti mikroja oli jo tuolloin eli reilut 20 vuotta sitten. Elämää oli siis jo ennen älypuhelimia ja sosiaalista mediaa. Skrollin spesoriin kannatta kuitenkin tutustua ihan itse, joten en paljasta sisällöstä tämän enempää. Assyspessu on ladattavana Skrollin sivuilta ja kaiken kansan luettavana. Jee!

Julkaistu Tuesdayna 5.8.2014 klo 17:12 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Vuosisadan kauppamies
Seuraava
Freesound.org