Sinisen rapsodian tulkinta

Jokainen pianotaiteilija tulkitsee George Gershwinin (1898-1937) Sinisen rapsodian omalla tavallaan. Ensi kosketukseni tähän hienoon sävellykseen on äänilevyltä, joka julkaistiin vuonna 1981. Levyllä pianoa soittaa legendaarinen Leonard Bernstein (1918-1990) Kolumbian sinfoniaorkesterin säestyksellä. Kuunneltuani tätä levyä satoja ja taas satoja kertoja olen alkanut pitää Bernsteinin tulkintaa jonkinlaisena perusteoksena, johon aina vertaan muita tulkintoja. Muutaman kerran olen saanut kuulla tämän hienon sävellyksen elävänä esityksenä. Eilen perjantaina Sinisen rapsodian tulkitsi oivallinen venäläispianisti Kirill Gerstein Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Esitys oli moitteeton ja noudatteli pitkälti tuntemaani Bernsteinin versiota. Jokainen artisti ottaa luonnollisesti vapauksia esittää sävellys tavallaan. Gersteinin ja kaupunginorkesterin performanssi oli ilahduttavan vauhdikas ja humoristinen. Sinistä rapsodiaa ei pidä mielestäni esittää liian nopeasti, sillä silloin sävellyksen herkimmät ja hienoimmat nyanssit solahtavat nopeasti ohi. Eräänlaisena nyrkkisääntönä pitäisin vähintään vartin esitystä. Jos soitto jää tämän alle, on esitys liian nopea eikä tee oikeutta upealle sävellykselle.

Kirill Gerstein
Kuva
Marco Borggreve

Kaupunginorkesterin perjantai-ilta avasi syyskauden. Illan ohjelmassa oli joukko amerikkalaisia säveltäjiä. Konsertti alkoi Charles Ivesin (1874-1954) sävellyksellä Kolme paikkaa Uudessa Englannissa. Teos pitää kuunnella useaan otteeseen ymmärtääkseen sen erinomaisuuden. Ensimmäisellä kuulemalla äänilevy voi jäädä pinon alimmaiseksi, mutta se olisi vain hätäinen reaktio täydellistä melodisuutta etsiskelevältä musiikin nauttijalta. Ilta jatkui Ivesin aikalaisen Arnold Schönbegin (1874-1951) pianokonsertolla numero 42, joka oli suoranainen musiikkinautinto toisen perään. Väliajan jälkeen Musiikkitalon suuressa salissa kajahti illan amerikkalaisvetoisesta linjasta hieman poiketen Jean Sibeliuksen (1865-1957) kotimainen Dryadi ja Tassi-intermezzo. Minulle kohokohta oli kuitenkin konsertin viimeinen osuus, jossa himoitsemani Sininen rapsodia vihdoin pääsi valloilleen. Kirill Gernstein sai raikuvat suosionosoitukset ja taputettiin takaisin lavalle neljästi. Solisti kiitti yleisöä ylimääräisellä numerolla, ja esitti malttamattomalle kuulijakunnalle vielä I Got Rhythm -sovituksen, joka lienee yksi tunnetuimmista Gershwinin teoksista. Näistä sävelistä on hyvä jatkaa syksyn musiikki-iltoja.

Julkaistu lauantaina 8.9.2018 klo 11:45 Musiikki-luokassa avainsanoilla konsertit, kulttuuri ja musiikki.

Edellinen
Jadetanssi - osa 228
Seuraava
Jadetanssi - osa 229