Sibelius - toinen sinfonia

Itsenäisyyspäivän musiikkivalintani on lähes automaattisesti kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen (1865-1957) toinen sinfonia (op. 43). Teoksen ensimmäinen versio valmistui vuonna 1902 saaden kantaesityksensä Helsingissä saman vuoden maaliskuun kahdeksantena. Sinfonian esitti tuolloin Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, jota johti maestro itse. Lopullinen versio hioutui seuraavana vuonna, ja se esitettiin Tukholmassa 10. marraskuuta 1903. Toinen sinfonia on Sibeliuksen sinfonioista suosituin ja levytetyin ja se on ensimmäiseen verrattuna taidokkaammin orkestroitu. Sinfonian syntyaikoihin Suomi eli keskellä Venäjän sortokautta, johon musiikki toi kansallisesti optimistisia piirteitä niin, että Sibeliuksen maine maamme yhtenä kansallissankarina lujittui.

Jean Sibelius
Kuva
Museovirasto / Ivar Helander

Sibeliuksen kerrotaan ryhtyneen toisen sinfonian hahmotteluun jo vuonna 1899 ystävänsä Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) pojan ristiäisissä improvisoituaan finaalin erästä teemaa. Sinfonian luonnostelu jatkui Rapallossa, Italiassa alkuvuodesta 1901. Teos valmistui vuoden kuluttua ja sai triumfimaisen ensi-iltansa, joka aikalaisten arvioiden mukaan ylitti parhaatkin odotukset. Sinfonia kehittelee pitkään eri teemoja ja kolmen ensimmäisen osan jälkeen huipentuu tuttuun melodiaan. Kolmas osa vivacissimo päättyy jännitystä kohottavaan tunnelmaa, joka jatkuu saumattomasti ja tauotta finaaliin eli neljänteen osaan allegro moderatoon. Teoksessa on joitakin melankolisia osia, jotka itse asiassa ilmentävät todellisia hetkiä Sibeliuksen elämässä. Eräässä vaiheessa oboe esittää aiheen, jonka Sibelius sävelsi vaimonsa Aino Sibeliuksen siskon, itsemurhan tehneen Ellen (Elli) Järnefeltin (1867-1901) muistoksi. Jos Sibeliuksen sinfonioihin tai musiikkiin ylipäätään haluaa tutustua ensikertalaisena, suosittelen lämpimästi aloittamaan toisesta sinfonista, joka toisaalta ei ole liian vaikea, mutta kuvastaa kuitenkin monipuolisesti säveltäjämestarin musiikkimaailmaa. Sävellyksessä on lisäksi melkoinen lataus isänmaallisuutta. Viimeisen osan lopusta voi herkällä korvalla kuulla jopa muutaman tahdin Finlandiasta (op. 26).

Julkaistu sunnuntaina 6.12.2015 klo 11:48 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Talkkuna
Seuraava
Ensimmäiset joululahjat