Satavuotisjuhlan kynnyksellä

Suomi täyttää ensi vuonna tasan sata vuotta. Itsenäisyytemme satavuotisjuhlallisuudet alkavat heti vuodenvaihteessa. Juhliin on valmistauduttu jo pitkän aikaa koko kuluneen vuoden ajan ja vähän tätä ennenkin. Tänään juhlavuoden alkuun on enää 99 päivää eli noin kolmisen kuukautta. Varsinainen suurjuhla on kuitenkin vasta vuoden kuluttua itsenäisyyspäivänä ensi vuoden joulukuussa. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi, jonka teema on Yhdessä. Teema muistuttaa, että itsenäistä valtiota on aina rakennettu yhdessä kaikkien kansalaisten ja eri organisaatioiden kanssa.

Luukkaansalmen silta ja Suomen lippu
Kuva
Matti Mattila

Itsenäisyyden satavuotisjuhlan sivustolle on koottu juhlavuoden tapahtumia. Tarjonta on valtava. Ohjelmaa on luonnollisesti eri paikkakunnilla ja eri aiheissa. Tapahtumia toteutetaan niin urheilun, kulttuurin kuin luonnonkin aihepiireissä ja tietysti monissa muissa teemoissa. Merkkivuosi näkyy monipuolisesti myös Helsingissä, jossa järjestetään vuoden aikana suuria kaupunkitapahtumia. Juhlavuosi käynnistyy Senaatintorilla, kun uusi vuosi otetaan vastaan perinteisin menoin. Tällä kertaa uusi vuosi on tosin aiempia vuosia juhlavampi. Ensi vuodeksi on siis luvassa paljon tapahtumia ja juhlahumua.

Julkaistu perjantaina 23.9.2016 klo 18:41 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
Päivä autotta
Seuraava
Tekomusiikkia tekoälyllä