SAHB Stories

The Sensational Alex Harvey Band -yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto SAHB Stories julkaistiin osapuilleen 38 vuotta sitten heinäkuussa vuonna 1976. Tuntuu uskomattomalta, että tuosta ajankohdasta on kulunut siis jo kohta neljäkymmentä vuotta. Sanomattakin lienee selvää, että noihin aikoihin 70-luvulla olin vielä koulupoikainen, mutta jo kovaa kyytiä alistumassa mestarillisen ja hyvän rockin pauloihin. SAHB Stories edustaa ehkä parhainta Alex Harvey -yhtyeen tuotantoa yhdessä muutamaa vuotta myöhemmin julkaistun Rock Drill -älppärin kanssa. Levyltä on vaikeaa löytää yhtään huonoa kappaletta, vaikkakin mieleeni on erityisesti painunut A-puolen avauskappale Dance to Your Daddy. Koko levyn paras biisi lienee kuitenkin kaiketi B-puolen ensimmäinen kipale Boston Tea Party, josta aikoinaan lohkaistiin myös erillinen single-levy.

SAHB Stories

SAHB Stories oli juuri tullut kauppoihin ja sen innoittamana festarilipun hankinta Ruisrockiin samana kesänä oli itsestään selvää. Alex Harvey (1935-1982) saapui Suomeen konsertoimaan elokuussa 1976 ja esiintyi legendaarisessa Ruisrock-festivaalissa. Konserttipäivä oli tuolloin kaunis kesäpäivä, ja nuoresta kundista tuntui ikuisuudelta odottaa iltaan, kunnes pitkään varrottu esiintyjä astui lavalle. Minulle tärkeintä oli saada kuulla Bostonin teekutsuista kertova kappale, joka sitten tulikin vihdoin ja viimein saaden kylmät väreet kiirimään pitkin selkäpiitä. Lavashow oli mahtava ja juuri niin teatraalinen, kuin sen vain voi aistia olevan bändin Live-levyllä. Albumin muita helmiä ovat rockahtavat Amos Moses sekä Sultan’s Choice sekä tietysti $25 for a Massage. Nykyään pitkäsoittoa ei tahdo enää löytää muutoin kuin keräilyharvinaisuutena ellei sitten tyydy tuplakokoelmaan, johon on yhdistetty bändin toinen mestariteos Rock Drill vuodelta 1978, mikä ei suinkaan ole huono valinta.

Äänitteet julkaistiin 1970-luvulla pääsääntöisesti vinyyleinä ja C-kasetteina. Digitaalisesta musiikista ei vielä ollut tietoa ja ääni välittyi analogisesti levysoittimen neulankärjestä ämyreihin. SAHB Stories -pitkäsoitto ei juurikaan eronnut tuon ajan valtavirrasta muuten kuin ehkä levykansiensa puolesta. Julkaisu sisälsi vain yhden, noin 40 minuuttia pitkän ja kahdeksan kappaletta sisältäneen LP-levyn, mutta sen suojaksi oli painettu tuplaälppäreistä tuttu taitettu levykansi. Levyn etukansi muodosti avattuna yhtenäisen panoraamakuvan, jossa bändi istuu selkä katsojaan päin baarissa sekalaisen porukan ympäröimänä kasvojen peilautuessa baarin peilistä katsojalle. Kääntöpuolella sama kansikuva toistuu, mutta sen ympärille on lisätty kuvassa esiintyvien hahmojen kommentit ikään kuin puhekuplina. Jokainen kuvassa esiintyvä henkilö liittyy jollakin tavalla levyn kappaleisiin, mutta yhtäläisyydet ovat helposti tunnistettavissa, jos kuuntelee biisien sanoituksia. The Sensational Alex Harvey Band kukoisti suhteellisen lyhyen aikaa vaikuttaen parhaimmillaan 1970-luvulla, mutta sai aikaan sitäkin unohtumattomia rock-kappaleita, jotka kuulostavat yhä tänään kovin ajattomilta. Levy löytyy myös Spotifysta.

SAHB Stories -sisäkansi
SAHB Stories -kansi

Julkaistu Fridayna 26.12.2014 klo 13:39 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Pimento
Seuraava
Väinöllä menee huonosti