Sagrada Familia vuonna 2026

Katalonian pääkaupungissa Barcelonassa rakennetaan paraikaa La Sagrada Familia -basilikaa. Rakennustyöt ovat kestäneet jo hyvän aikaa, sillä ne aloitettiin vuonna 1882 eli osapuilleen 134 vuotta sitten. Nykyarvion mukaan tämän valtava kirkkorakennus valmistunee kymmenen vuoden kuluttua. Valmistumiseen voi hyvällä syyllä uskoa, sillä rakentaminen on edennyt viime vuosina harppauksittain. Tuoreelta videolta voi katsella, miltä Euroopan yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä lopulta tulee näyttämään. Keskeneräisenä työmaanakin basilika houkuttelee noin kaksi ja puoli miljoonaa kävijää vuosittain. Muutaman kymmenen euron sisäänpääsymaksulla katetaan iso osa rakennuskustannuksista. Lahjoitukset ja muu oheismyynti ovat niin ikään tärkeitä tulonlähteitä tälle suurelle työmaalle, joka käytännössä rahoitetaan yksityisin varoin.

Arkkitehti Antonio Gaudí (1852-1926) suunnitteli kirkon elämäntyönään. Alun perin La Sagrada Familian piti olla vain tuiki tavallinen katolinen kaupunginosakirkko, mutta Gaudín ruokahalu kasvoi suunnitelmien edetessä. Jo eläessään kuuluisa arkkitehti ehti kuitenkin kuolla ennen kuin rakennus oli edes hahmottunut kirkoksi, sillä siitä oli tuolloin valmiina vain kaksi tornia ja krypta sekä syntymäfasadi. Sittemmin arkkitehdit ja suunnittelijat ovat yrittäneet oivaltaa Gaudín ajatuksenjuoksua ja saada basilikan näyttämään mestariarkkitehdin suunnitelmilta. Työtä on hankaloittanut Espanjan sisällissota vuosina 1936-1939, jolloin osa Gaudín alkuperäisistä piirustuksista tuhottiin. Toiveita on siis, että vielä joskus näemme katedraalin valmiina, eikä tuohon päivään ole enää aikaa kuin kymmenisen vuotta.

Julkaistu keskiviikkona 10.2.2016 klo 19:05 avainsanoilla arkkitehtuuri, historia ja videot.

Edellinen
Kuivunut kuivahiiva
Seuraava
Blake ja Mortimer 70 vuotta