Rumpujensoiton alkeiskurssi

Suomalaisessa kirjakaupassa oli erään kerran kirjojen poistomyynti. Tämänkaltaisia tarjouskampanjoita kaupassa on tosin aina silloin tällöin, mutta tällä erää satuin löytämään todella hyvän opuksen ja erinomaiseen kukkaroystävälliseen hintaan. Löytölaarista käteeni osui Rumpujensoiton alkeiskurssi -kirjanen, jonka hinta oli vaivaiset 4,95 euroa. Kovin kallis tämä painotuote ei liene koskaan ollut, sillä takakannessa oli 9,95 euron hintalappu. Nopea vilkaisu netin tarjontaan osoitti, että kirjaa myydään edelleen alle kympillä antikvariaateissa ja joissakin kirjakaupoissa. Kirjan on kirjoittanut Olaf Stein ja sen on saksan kielestä suomentanut Leena Lahtinen. Asiantuntijatarkistuksen on tehnyt Joaquin Hernandez. Isokokoisessa kirjassa on 64 sivua ja 94 ääniraidan CD-levy, jossa on lyöntiharjoituksia ja instrumentaatioita sekä eri musiikkityylien näytteitä.

Stein, Olaf: Rumpujensoiton alkeiskurssi

Rumpujensoiton alkeiskurssi opettaa nimensä mukaisesti suositun lyömäsoittimen alkeet. Kirjassa on selkeät nuottimerkinnät sekä johdanto eri tyyleihin. Jokaisen nuottiharjoituksen yhteydessä on merkintä ääniraidasta, jota voi kuunnella samalla kun harjoittelee lyöntejä. Perusteet alkavat rumpusetin osien esittelyllä ja kapuloiden käsittelyllä jatkuen teorian alkeisiin, kuten tahtilajeihin, rytmeihin ja nuotteihin. Soittotekniikoiden lisäksi teoksessa on yleiskatsaus musiikkityyleihin, kuten marssiin, discokomppiin, rockiin ja moniin muihin tuttuihin rytmeihin. Kirjanen on oiva apu aloittelevalle rumpalille ja hyvää harjoitusta jo osaavallekin lyömäsoittajalle. Teoksen hintakin on kohdallaan eikä rasita liikaa harrastuksen vaatimaa budjettia.

Stein, Olaf

Rumpujensoiton alkeiskurssi

ISBN
978-3-625-00398-4
Kustantaja
Naumann & Göbel

Julkaistu sunnuntaina 6.11.2016 klo 17:07 Kirjat-luokassa avainsanoilla harrastukset, kirjat ja musiikki.

Edellinen
Ratikkaa odotellessa
Seuraava
Presidenttiselfie