Ravintola Chico's Forum

Olemme muutaman kerran ruokailleet Forumin kauppakeskuksen kellaritasolla sijaitsevassa Chico’s-ravintolassa. Chico’s on oikeastaan HOK-Elannon ravintolaketju, johon kuuluu useita lounasravintoloita ympäri pääkaupunkiseutua. Se on rento ja viihtyisä amerikkalaishenkinen ravintola, jonka ruokalistalla on lähes kaikkien Pohjois-Amerikan mantereelta löytyvien ruokakulttuurien edustajia. Ruokaravintolana Chico’s on siisti ja omalla tavallaan värikäs. Sijainti Forumissa on oivallinen, sillä se on juuri sopivien etäisyyksien päässä keskustan kaupoista. Viikonlopun shoppailun lomassa on helppo pistäytyä ravintolaan, jonka hinnatkin ovat kohtuullisia ainakin meille, jotka käymme ulkona syömässä vain satunnaisesti.

Kuva
John Evans

Ruokalista on houkutteleva. Kymmenistä vaihtoehdoista voi valita mieleisensä annoksen, sillä valittavana on kaikenlaisia grilliherkkuja. Alkupalaksi sopii esimerkiksi kermainen valkosipulikeitto tai friteerattuja juustotikkuja. Pienempään nälkää on erilaisia salaatteja ja isompaan kaikenlaista kanasta ja kalasta sekä tietenkin pihvejä jokaiseen makuun. Lounaaksi voi syödä pitsaa, pastaa, salaatteja ja muita herkkuja, kuten purilaisia ja voileipiä. Lounaaseen sisältyy salaattipöytä sekä Reilun Kaupan kahvi. Maittavan lounaan voikin sitten päättää ihanalla jälkiruualla. Jälleen kerran listalla on amerikkalaisittain tuttuja herkkuja, kuten browniet, pannukakut ja jäätelöt.

Jokaisella itseään kunnioittavalla amerikkalaisella ravintolalla on listoillaan vähintään yksi hampurilaisannos. Sillä ei ole merkitystä, onko ravintola vain pikaruokala vai trendiravintola gastronomeille iltapuvuissaan. Myös Chico’s tarjoaa monenlaisia purilaisia, jotka voi valita joko kunnon lihaisella pihvillä tai vaihtoehtoisesti kasvispihvillä. Pikapalaksi voi nauttia BLT:n eli voileivän. Lapsille on luonnollisesti tarjolla oma listansa ja lounasruokailijoille tasaisin välein vaihtuva lista. Oma suosikkimme on Felicidad Fingers, joka on annos friteerattua broileria, mango-chilimajoneesia, cantaloupe-melonia ja ranskalaisia perunoita. Tämä on mukavasti täyttävä annos vaikka 9 eurolla hieman rasittaakin kukkaroa.

Ravintola Chico’s Forum

Avoinna
ma-pe 11-21, la 11-19, su 12-18
Lounas
arkisin 11-14.30
Puhelin
010 766 3620
Osoite
Kauppakeskus Forum, Mannerheimintie 20

Plussat

  • monipuolinen ruokalista
  • nopea keittiö ja ripeä palvelu
  • edullisemmat hinnat asiakasomistajalle

Miinukset

  • neutraalin amerikkalaistyylinen ja mitäänsanomaton ympäristö
  • osittainen itsepalvelu

Julkaistu lauantaina 14.7.2007 klo 17:00 Ravintolat-luokassa.

Edellinen
Perjantai 13.
Seuraava
Lontoo - osa 1