Purukumia kengänpohjassa

Loppuiltapäivä meni taas mukavasti luennolla. Tällä erää olikin kyseessä viimeinen luento ennen tenttiä. Kurssi sinänsä on mielenkiintoinen ja erittäin tarpeellinen ainakin itselleni. Kaiken lisäksi luennot ovat olleet juuri sopivasti loppuiltapäivästä, joten päivällä on voinut sitten tehdä muita askareita. Pitkän luentopäivän jälkeen salit alkavat näyttää joskus sikoläteiltä. Opiskelijat jättävät tyhjät juomapullot ja pahviset kahvikupit surutta pöydille ja lattioille. Toisinaan saa ensimmäiseksi siivota oman spottinsa, jotta mahtuu vielä sekaan. Kaikkein tyrmistyttävintä on heittää loppuun pureskeltu purukumi luentosalin lattialle. Näin oli käynyt tänään.

En yleensä tiiraile lattialle sillä silmällä, että aivan erityisesti etsisin sieltä purukumeja tai muita epämiellyttävyyksiä. Näin en tehnyt tänäänkään ja vasta hetken kuluttua totesin kenkäni liimautuneen kiinni lattiaan. Olin astunut purukumin päälle. Onneksi tuo limainen ja niljakas arabikumiseos oli kengän ulkopuolella. Se nyt vielä olisi puuttunut, että se olisi tarttunut jostain kumman syystä sukkaan ja sitä kautta löytänyt lopulta tiensä kengän sisäpuolelle. Joka tapauksessa tunne oli epämiellyttävä koko puolitoista tuntia kestäneen luennon ajan, kun kenkä halusi aina jäädä paikoilleen vaihtaessani jalkojen asentoa. Onneksi pääsin purukumista lopulta eroon pyyhittyäni kengät kadunreunaan eikä kengänpohjaankaan jäänyt mitään näkyvää jälkeä.

Julkaistu Tuesdayna 24.4.2007 klo 18:39.

Edellinen
Päivät eivät ole veljeksiä
Seuraava
Tulevaisuuden ohjelmistotalo - osa 1