Pukukoodi: smokki

Loppuvuoden juhlatilaisuudet alkavat olla ajankohtaisia. Ensimmäiset pikkujoulujuhlat on jo vietetty ja lisää vastaavanlaisia tilaisuuksia on edessä. Loppuvuoteen ajoittuvat myös itsenäisyyspäivä, joulun juhlallisuudet ja uudenvuoden vastaanotto. Syitä juhliin on siis lukuisia ja niin muodoin myös pukeutuminen nousee tärkeäksi elementiksi tilaisuuksiin valmistauduttaessa. Juhlavimmissa tilaisuuksissa pukukoodi voi olla smokki. Kutsukortissa voi tällöin lukea myös ensi alkuun salaperäiseltä kalskahtava maininta: black tie. Yhdysvalloissa smokki tunnetaan termillä tuxedo, joka on saanut nimensä vuonna 1886 New Yorkin Tuxedo Parkissa sijaitsevan Tuxedo Clubin mukaan. Englannissa smokkia kutsutaan dinner jacket -sanoilla. Smokin syntyhistoriasta ollaan kahta mieltä. Yhdysvaltalaiset pitävät itseään smokin keksijöinä, koska amerikkalainen tupakkamiljonääri Griswold "Grizzy" Lorillard (1863-1888) vieraili edellä mainitussa Tuxedo Clubissa pukeutuneena frakkiin, josta puuttuivat hännykset. Englantilaiset puolestaan uskovat, että tämä saalikauluksinen vaateparsi kehitettiin Lontoon vaatturikadulla, Savile Row’lla tupakkatakin (smoking jacket) hienostuneemmaksi versioksi.

Smokki
Kuva
Zalando

Smokki on miesten iltapuku ja sitä käytetään juhlavissa iltatilaisuuksissa. Smokkia käytetään aina kello 18 jälkeen eikä siis koskaan ennen iltakuutta. Asua ei käytetä häätilaisuuksissa eikä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Iltatilaisuuksia ovat esimerkiksi päivälliset, illalliset, uudenvuoden juhlat sekä kulttuuririennot kuten teatteri- ja oopperaensi-illat. Smokkiin kuuluu smokkitakki, housut, smokkipaita, solmuke, kalvosinnapit, taskuliina, mustat sukat, olkaimet, vyöliivi eli smokkiliivi, jota kutsutaan joskus myös cummerbundiksi sekä mustat kiiltonahkakengät.

Takki

Smokki
Kuva
Zalando

Smokkitakki voi olla yksi- tai kaksirivinen ja väriltään yleensä musta tai vaihtoehtoisesti yönsininen. Takin materiaali voi olla villa tai arkipukua kevyempi kangas, koska iltatilaisuuksissa tulee helposti lämmin. Takissa on silkkipäällysteiset tai satiinista valmistetut kauluskäänteet. Yksirivisessä takissa voi olla myös saalikaulus. Valkoista smokkitakkia käytetään illalla ulkotilaisuuksissa ja väriltään takki on joko vitivalkoinen tai luunvalkoinen, joka on luonnonvalkoisesta murrettu sävy. Ylös noustessa takki napitetaan kiinni.

Housut

Smokkipuvun housut ovat aina samaa väriä kuin takkikin eli joko mustat tai tummansiniset. Valkoisen smokkitakin kanssa käytetään mustia tai tummansinisiä housuja, mutta ei milloinkaan takin tavoin valkoisia. Housujen uloimmat sivusaumat on päällystetty silkkisellä nauhalla, jota kutsutaan ranskankielisellä sanalla galon. Lahkeensuissa ei ole koskaan käänteitä eli upslaakeja eikä housuissa ole myöskään vyölenkkejä, sillä smokkihousuissa vyön käyttö on pääsääntöisesti kielletty. Housuja kannattelemaan käytetään olkaimia.

Olkaimet

Olkaimet ovat väriltään mustat ja napitetaan housuihin. Nipistimillä varustettuja henkseleitä on syytä välttää, sillä ne eivät sovi juhlavaan asukokonaisuuteen. Tumman smokkitakin kanssa käytetään mustia olkaimia ja vastaavasti valkoisen takin kanssa valkoisia olkaimia. Koska olkaimia pidetään osana alusvaatetusta, puetaan ne ylle siten, etteivät ne pääse vilahtamaan näkyville. Olkaimet voi paljastaa takin riisumalla vasta, kun illan isäntä on tehnyt aloitteen riisumalla ensin oman takkinsa, mutta tällöinkin herrasmies yleensä pysyy kohteliaasti loppuun asti vaatetettuna.

Smokkivyö eli vyöliivi eli cummerbundi

Vyöliivin eli smokkivyön tehtävänä on peittää housunkauluksen ja paidan liitoskohta. Smokkivyö eli cummerbundi on alkujaan muunnos intialaisesta vyöliivistä, joka on hindin kielellä kamarband ja englanniksi cummerbund tarkoittaen sanatarkasti vyötärönauhaa. Smokkivyö puetaan ylle siten, että laskokset avautuvat ylöspäin. Joissakin vyöliiveissä on laskosten välissä piilotasku esimerkiksi seteliä tai pääsylippua varten ja näin on siis tärkeää, että vyöliivi on puettu oikein päin. Käytännössä vyöliivi on väriltään aina musta ja sitä käytetään yksirivisen takin kanssa, sillä kaksirivistä takkia pidetään useimmiten kiinni napitettuna.

Smokkiliivi

Vyöliivin sijasta voi käyttää klassista ja muodollista smokkiliiviä. Liiviä saa käyttää ainoastaan yksirivisen takin kanssa, sillä kaksirivinen takki on käytännössä aina napitettu. Liivi voi olla yksi- tai kaksirivinen ja sen materiaali on usein takin kanssa samaa kangasta tai vaihtoehtoisesti kokonaan takin kaulusmateriaalia vastaavaa samaa silkkiä.

Paita

Smokkipaita on valkoinen ja olennainen osa smokin kokonaisuutta. Paidassa on joko tavallisista kauluspaidoista tuttu taitekaulus tai smokkipaidalle tyypillinen pysty- eli siipikaulus. Usein paidan miehusta eli etumus on pliseerattu eli laskostettu, mutta nykyään käytetään myös laskostamattomia paitoja. Paidan napitus on joko kaitaleen peittämä piilonapitus tai mustat irtonapit. Hihansuissa on ranskalaiset, kaksinkertaiset taitekalvosimet, joiden kanssa käytetään luonnollisesti kalvosinnappeja.

Kalvosinnapit

Kultaiset kalvosinnapit ovat varma valinta smokissa. Napit voivat olla myös hopeaa tai mustien korukivien hillitty, selkeämuotoinen yhdistelmä. Kalvosinnapit voi ostaa myös pakettina, jolloin samassa pakkauksessa on mansetteihin sopivat paidan irtonapit.

Solmuke

Smokki eli black tie -asukokonaisuuden kanssa käytetään aina mustaa solmuketta. Valkoista solmuketta ei saa käyttää missään tapauksessa, sillä sitä käytetään vain frakin kanssa. Solmuke, vyöliivi ja taskuliina ovat keskenään samaa väriä eli käytännössä mustia.

Taskuliina

Asianmukainen taskuliina on valkoinen ja puhdas. Puuvillaisella liinalla voi tarvittaessa kuivata hikeä otsalta kevyesti painelemalla tai tarjota sitä daamille tilaisuuden tullen.

Sukat

Smokin kanssa pidetään pitkiä polvimittaisia sukkia. Asusteen materiaali  on joko silkkiä tai villaa ja valitaan yleensä puvun kankaan paksuuden mukaan.

Kengät

Kengät ovat mustaa kiiltonahkaa tai korkeakiiltoista nahkaa eli chevreaux’ta. Hyvin kiillotetut, mustat oxford-nahkakengät sopivat niin ikään asukokonaisuuteen. Sen sijaan erittäin muodolliset ooppera-avokkaat ovat ainakin Suomessa melko harvinaiset.

Kello

Kello on smokkiasussa tarpeeton. Mikäli kelloa haluaa kaikesta huolimatta pitää, on oikea valinta äärimmäisen yksinkertainen pukukello, jossa on musta nahkaranneke ja minimaalinen kellotaulu. Toinen vaihtoehto on klassinen taskukello, jonka voi piilottaa esimerkiksi smokkiliivin taskuun. Kellon vilkuilu tilaisuuden aikana on epäkohteliasta isäntäväkeä kohtaan ja voidaan tulkita jopa välinpitämättömyytenä tilaisuudesta.

Smokki
Kuva
Zalando

Smokin pukeutumisohjeita löytyy useita. Pääosin ohjeet ovat yhteneväiset, vaikkakin jotkut neuvot ovat toisten kanssa ristiriidassa. Esimerkiksi saksalainen tietokirjailija ja tyylitaituri Bernhard Roetzel opastaa kirjassaan Täydellinen herrasmies (Könemann, 2000, ISBN 3-8290-4527-1) käyttämään valkoisen smokkitakin kanssa aina mustia tai tummansinisiä housuja. Jotkut hyvinkin arvovaltaiset lähteet puolestaan sallivat valkoisen takin kanssa myös valkoiset housut, joten väärinkäsitysten vaara on aina olemassa. Tämän kirjoituksen lähteinä olen käyttänyt edellä mainitun Roetzelin kirjan lisäksi ruotsalaisen Per Nilssonin miesten pukeutumis- ja tapaopasta Tyyliä! (WSOY, 2003, ISBN 951-0-28106-9). Monenlaisista ohjeista huolimatta uskon, että ilta smokkiasussa kuin asussa onnistuu, ellei sitten satu osallistumaan tyylipuhtaiden puritaanien vieraana.

Julkaistu Thursdayna 19.11.2015 klo 17:34 avainsanalla pukeutuminen.

Edellinen
Hyödyllistä roskapostia
Seuraava
Liedellä