Plundr

Tekoäly on juuri nyt kuuminta hottia tietojenkäsittelyn alalla. Mistään uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan oikeastaan jonkinasteisesta hypetyksestä ja muoti-ilmiöstä. Tekoälyllä on leikitty kenties vähintään yhtä kauan kuin on ollut koneitakin. Laveasti ajateltuna jopa teollistumisen alkuaikojen kutomakoneet olivat tietyllä tapaa tekoälyä hyödyntäviä itsestään toimivia automaatteja. Ne eivät kuitenkaan oppineet tekemisistään ja erehdyksistään, vaan toistivat orjallisesti yksitoikkoisia rutiineja kuten teollisuusrobotin tänäkin päivänä. Nyt tuntuu vähän siltä, kuin kaikkea koneen tuottamaa kutsuttaisiin tekoälyn implementaatioksi. Viimeksi tänään törmäsin mielenkiintoiseen sivustoon, joka kertoo hyödyntävänsä tekoälyn viimeisimpiä tutkimustuloksia.

lokki
Kuva
Matti Mattila

Plundr-sivustolla kävijä voi konvertoida tavallisen valokuvansa tunnetun taidesuuntauksen näköiseksi taideteokseksi. Yksitoikkoinen valokuva muuntuu yhdessä hujauksessa täydelliseksi mestariteokseksi, jonka voi hyvällä omallatunnolla ripustaa olohuoneensa seinälle. Sivuston moottorina on DeepAI-tekoälyalusta. Plundr-konvertterin koodaaja Logan Engstrom on väsännyt mainion työkalun, jota tietysti halusin päästä kokeilemaan. Valitsin tulevan mestariteokseni aiheeksi yksinäisen lokin, jonka kuvasin reilu vuosi sitten Portugalissa. Sivustolla voi valita neljän eri taidesuuntauksen mukaisen tuotoksen. Valitsin mieleiseni taidetyylin ja latasin kuvan Plundr-sivustolle. Tekoäly muovasi kuvastani upean taideteoksen tuossa tuokiossa. Mikäli mitään omaa valokuvaa ei satu olemaan käsillä, voi Plundria kokeilla demokuvalla. Nähtäväksi jää, mihin kaikkeen tekoäly aikanaan pystyy.

Wave-taidesuunta

La Muse -taidesuunta

Rain Princess -taidesuunta

Huuto-taidesuunta

Julkaistu Mondayna 26.6.2017 klo 21:26 Sivustot-luokassa avainsanalla taide.

Edellinen
Puukulhon valmistus
Seuraava
Kamerakeissin viimeinen näytös