Pitsatilaus tabletilla

Sanalla tabletti on useita merkityksiä. Tablettihan on vanhastaan ymmärretty pilleriksi eli pieneksi lääkepuristeeksi, joita nappaillaan suun kautta monenlaisiin vaivoihin. Nykyään tabletilla tarkoitetaan myös ohutta tietokonetta, jota sormeillaan kosketusnäytöltä, mutta on tabletilla vielä kolmaskin merkitys. Tabletin voi nimittäin löytää myös ruokapöydältä, jossa se on niin sanottu katealunen, jonka päälle katetaan astiat ja ruokailuvälineet. Maailmanlaajuinen ja Suomessakin toimiva Pizza Hut -ravintolaketju on esitellyt tabletille vielä neljännenkin merkityksen. Pitsaravintolan pöydät muuttuvat tulevaisuudessa suuriksi kosketusnäytöiksi eli siis jättimäisiksi tablettitietokoneiksi. Pöydän pinnalla voi sitten suunnitella tilattavan pitsan valitsemalla ensin pohjan koon ja sijoittamalla sitten haluamansa täytteet yksinkertaisesti vain sormilla vetäen. Luonnollisesti täytevaihtoehtoja ja täytteiden sijoittelua voi muokata tilausapplikaatiolla. Kun sopiva pitsa lopulta on valmis, maksetaan se kätevästi kännykällä, joka tietenkin kykenee interaktiivisesti kommunikoimaan pöytätietokoneen kanssa. Pitsan valmistumista odotellessa voi sitten kuluttaa aikaansa pelaamalla pöydän tarjoamia pelejä samalla, kun pöydällä oleva digitaalinen kello näyttää valmistumiseen jäljellä olevan ajan. Kun paistettu pitsa lopulta saapuu, voi tabletiksi kutsuttua pöytää yhä paremmalla syyllä kutsua tabletiksi, sillä nythän sen pinta muuttuu todelliseksi tabletiksi eli einesastioiden alustaksi.

Pizza Hutin idea on suorastaan mainio ja saa varmasti asiakkaat viihtymään ravintolassa ehkä pitempäänkin. Pitsan tilauspöytä on hieno esimerkki tietotekniikan ennakkoluulottomasta hyödyntämisestä muuallakin kuin vain toimistoissa ja kodeissa. Tehokkaasti toteutettuna tällainen tilausjärjestelmä helpottaa ja nopeuttaa pitsalogistiikkaa, vaikkakin vähentää tarjoilijoiden työtä ja sitä myöten ehkä työpaikkojakin. Tablettipöydästä saattaa muodostua nähtävyys, jota itsekin menisin varmaan kokeilemaan kerran tai pari. Ravintolan innovaatioon voi tutustua näyttävällä videolla.

Julkaistu Thursdayna 6.3.2014 klo 17:24.

Edellinen
Herra Peabody ja Sherman
Seuraava
Beethovenin kymmenes