Piste Helsinki

Internetin vaikutusvalta alkoi kasvaa toden teolla viimeistään 1990-luvulla. Ensimmäiset suomalaisille kotitalouksille ja yrityksille suunnatut nettiyhteydet avattiin vuonna 1993, kun silloinen netin pioneeriyritys EUnet Finland Oy alkoi tarjota Internetiä kaikelle kansalle. Samana vuonna netissä tunnettujen verkkopalvelimien määrä kasvoi 50 palvelimesta 500 palvelimeen ja tietokoneitakin oli kytketty verkkoon tuolloin jo pari miljoonaa. Samaan aikaan alkoi niin sanottu com race eli kilpajuoksu verkkotunnusten rekisteröimiseksi. Monet rekisteröivät ensimmäisten joukossa hyviä, mielenkiintoisia ja lyhyitä nettiosoitteita, mutta monet myös niin sanotusti myöhästyivät kilpailusta. Hyvä osoite oli jo rekisteröity, ja usein asialla olivat jälleenmyyjät, jotka myivät houkuttelevia nettiosoitteita korkeilla hinnoilla ja satumaisilla voitoilla.

Helsinki-panoraama
Kuva
Matti Mattila

Helsingin yliopisto rekisteröi verkkotunnuksensa ensimmäisten joukossa. Yliopiston hieno helsinki.fi-osoite on kuitenkin synnyttänyt alusta asti hieman hämmennystä, sillä monet ovat sekoittaneet osoitteen Helsingin kaupunkiin. Aikoinaan osoitteen takaa avautuikin yliopiston sivut, mutta nykyään yliopisto ja kaupunki ovat päässeet jonkinlaiseen sopimukseen osoitteen yhteiskäytöstä, sillä nyttemmin osoitteen takaa avautuu näyttävä portaali. Helsingin kaupungilla on omakin nettiosoitteensa hel.fi, joka tosin ei ole yhtä intuitiivinen kuin yliopiston aikoinaan rekisteröimä osoite. Yliopisto sattui vain ensimmäisenä rekisteröimään hieman harhaanjohtavan osoitteen, ja hämmennys oli sitten valmis.

Internet on kehittynyt valtavasti sitten sen kaupallisen läpimurron reilut parikymmentä vuotta sitten. Nykyään verkko-osoitteita on helppo rekisteröidä niin kotimaassa kuin ulkomailtakin. Tosin monet hyvät ja helposti muistettavat tunnukset ovat jo menneet aikoja sitten, vaikkakin niitä yhä tulee myyntiin aika ajoin hämmästyttävillä hinnoilla tosin. Netin kehityksen myötä myös verkkotunnukset ovat kehittyneet. Tätä nykyä niin sanottuja ylätason tunnuksia saa vapaasti hakea, eivätkä ne enää ole sidottuja .net- tai .com-päätteisiksi. Niinpä Helsingin kaupunki päätti hakea itselleen .helsinki-päätteen, jonka kansainvälinen nettiosoitteita hallinnoiva järjestö ICANN myönsi kaupungille muutama viikko sitten. Pääsemmekin varmasti jatkossa vierailemaan mitä erilaisimmissa .helsinki-päätteisissä osoitteissa. Ehkäpä tämän oman juuritason osoitteen myötä kaupunki vihdoin identifioi itsensä Internetin haastavassa maailmassa.

Julkaistu torstaina 19.2.2015 klo 18:12 Sivustot-luokassa avainsanoilla historia ja Internet.

Edellinen
Paperinkeräyksen tulevaisuus
Seuraava
Turun uusi tunnus