Pieni presidenttitilasto

Presidentin virkaanastujaiset innoittivat minut laatimaan pienen presidenttitilaston. Piirsin diagrammin itsenäisyytemme ajan presidenteistä alkaen vuodesta 1919, jolloin ensimmäinen varsinainen presidentti astui virkaan. Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina 1917-1919 valtakunnan päämiehenä toimi ensin eduskunnan puhemies Johannes Lundson (1867-1939) ja sitten valtionhoitajat P. E. Svinhufvud (1861-1944) sekä C. G. E. Mannerheim (1867-1951). Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg (1865-1952) aloitti tähän päivään jatkuneen presidentti-instituution vuonna 1919. Sittemmin virkaa on hoitanut kaikkiaan kaksitoista presidenttiä.

Suomen tasavallan presidentit 1919-2012

Tilastot kertovat mielenkiintoisia yksityiskohtia presidenteistämme. Nykyään elossa on neljä presidenttiä. Määrä ei ole mitenkään tavaton, sillä vastaava tilanne on ollut kolmasti aiemminkin. Parhaimmillaan presidenttejä on ollut elossa viisi, kun mukaan lasketaan Kyösti Kallion (1873-1940) ja Risto Rytin (1889-1956) muutaman tunnin mittainen hetki ennen Kallion äkillistä kuolemaa. Mikäli tarkastelua lavennetaan samanaikaisesti elossa olleisiin henkilöihin, on eri aikoina ollut elossa yhdeksän henkilöä, jotka ovat jossakin vaiheessa elämäänsä olleet presidentteinä. Pienimmillään samanaikaisten presidenttien määrä on käynyt yhdessä henkilössä. Ensimmäisen presidenttimme Ståhlbergin lisäksi virkaa on suvereenisti hoitanut Urho Kekkonen (1900-1986), joka toimi ainoana elossa olleena presidenttinä loppuvuodesta 1956 alkuvuoteen 1982 eli noin neljännesvuosisadan.

Sotavuodet näkyvät tilastossa selvästi monine henkilövaihdoksineen. Raskaat sota-ajat vaihdattivat presidenttejä lyhyiden viranhoitojen värittäminä. Tasaisempi elämä näkyy graafista ennen sotia ja pian sotien jälkeen. Kausien pituudet ovat vaihdelleet istuvan presidentin kautta lukuun ottamatta alle kahden vuoden rupeamista lähes 26 vuoden taipaleeseen. Tällä hetkellä kaikkien aikojen vanhin presidenttimme on Mauno Koivisto, joka täytti viime marraskuussa 88 vuotta. Toistaiseksi nuorimpana kuollut presidentti on ollut Lauri Kristian Relander (1883-1942), joka eli 58-vuotiaaksi. Relander aloitti presidenttinä vain 41-vuotiaana ja on siten nuorin tehtävässä aloittanut presidenttimme. Mannerheim puolestaan astui virkaan 77-vuotiaana ja on siis tähän mennessä vanhin viranhoitajana aloittanut henkilö. Presidentit ovat olleet keskimäärin 60-vuotiaita aloittaessaan tehtävässä. Presidenttien keski-ikä on noin 76 vuotta. Päättyneiden presidenttikausien pituus on ollut keskimäärin noin kahdeksan vuotta. Vertailun vuoksi kauden pituus on nykyään kuusi vuotta ja kausien määrä on rajattu enintään kahteen peräkkäiseen kauteen.

Julkaistu perjantaina 2.3.2012 klo 19:20 avainsanoilla politiikka ja tilastot.

Edellinen
Presidenttipäivä
Seuraava
Lumipiirroksia