Pestokastike

Pestokastike
Kuva
Sean Stayte

Sain eräältä ystävältäni vuosia sitten ilmaisen elokuvalipun. Hän puolestaan oli saanut lipun eräillä rekrytointimessuilla. Kyseinen lipun lahjoittanut yritys järjesti 2000-luvun alun uutuuselokuvan yksityisnäytöksen, johon oli kutsuttu satoja potentiaalisia uusia työntekijöitä. Tilaisuus alkoi sämpylä- ja virvoketarjoilulla. Täytetty sämpylä oli yksi parhaista antimista, mitä olen koskaan syönyt. Erityisen maukkaaksi eineksen teki sen väliin levitetty tuore pestokastike. Sämpyläkin oli vasta leivottu eikä muissakaan täytteissä ollut mitään moittimista. Herkullisen purtavan jälkeen yleisölle esitettiin toimitusjohtajan rekrytointipuheen jälkeen hartaasti odotettu uutuuselokuva.

Vuosien kuluessa olen aika ajoin ostanut kaupasta pienen purkillisen valmista pestokastiketta ja levitellyt sitä leivän päälle lisäämään makua. Kastikkeita on moneen makuun ja yksi yleisimmistä on vihreä basilikapohjainen pestokastike. Muitakin makuja siis löytyy, kuten tomaattinen punainen kastike. Parhaimman kastikkeen saa tekemällä sen itse. Pestokastikkeen valmistaminen ei ole vaikeaa ja se syntyy pienellä vaivalla ja suhteellisen vähillä raaka-aineilla. Kastike maistuu paitsi leivällä myös pastan kanssa, johon kastike oikeastaan alun perin on kehitettykin.

Pestokastike

4 annosta
  • 2 kkp tuoretta basilikaa
  • ¼ kkp parmesaanijuustoa
  • ½ kkp oliiviöljyä
  • 3 rkl saksanpähkinöitä
  • 3 valkosipulin kynttä

Lisää basilika pieninä annoksina ja sekoita hyvin tehosekoittimessa. Lisää noin kolmasosa pähkinöistä ja valkosipulista ja sekoita. Lisää kolmasosa juustosta, sekoita hitaasti ja lisää samalla varovasti kolmasosa öljystä. Kaavi astian reunat välillä. Jatka sekoittamista, kunnes pestosta muodostuu paksua tahnaa. Toista lisäämällä loput aineet samalla tavalla vähitellen ja sekoita hyvin. Valmis kastike säilyy jääkaapissa noin viikon tai pakastimessa noin kuukauden. Tarjoile tuoreen pastan kanssa.

Julkaistu torstaina 9.7.2009 klo 19:05 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Debet ja kredit
Seuraava
Vaalirahaa ja kähmintää