Peruslihapullat

Kuva
avlxyz

Lounaalla oli tänään tarjolla lammaspyöryköitä. Pieniksi pihveiksi leivotut lihamöykyt maistuivat hyviltä ja päälle jauhamani Chili Explosion -mausteseos syvensi makuelämystä entisestään. Gourmet-pyöryköistä ei ollut kyse vaan paremminkin teollisista jauhelihapaistoksista. Maukkaat pullat saivat kuitenkin makunystyrät hereille ja kohtapuoliin taitaa tulla tehtäväksi kokkailla herkulliset lihapullat viikonlopuksi. Peruslihapullat syntyvät vaivattomasti ja yksinkertaisista aineksista. Ruokaisa lounas täydentyy perinteisellä ruskealla kastikkeella ja keitinperunoilla. Muun muassa ruotsalaistyyppiseen annokseen kuuluu vielä puolukkahilloa, joten täyteläisestä viikonloppulounaasta saa varmasti värikkään.

Peruslihapullat

4 annosta
  • 400 g paistijauhelihaa
  • 1 iso sipuli
  • 1 iso raaka tai keitetty peruna
  • 1 kananmuna
  • ½ dl ruokakermaa
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • öljyä tai margariinia paistamiseen

kastike

  • 3 dl pannun paistilientä
  • ½ lihaliemikuutio
  • 2 rkl tomaattisosetta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl sinappia
  • tilkka ruokakermaa
  • tummaa kastikesuurusta

Kuori ja silppua sipuli. Rukista silppu kullanruskeaksi. Kuori peruna ja raasta se hienoksi sipulisilpun joukkoon. Lisää loput ainekset ja sekoita ne huolellisesti keskenään. Kostuta kädet ja pyörittele seoksesta tasaisia pyöryköitä. Paista lihapullat pannussa ruskeiksi. Vaihtoehtoisesti voit vain ruskistaa pullat pannulla ja paistaa ne 200-asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia. Valmista kastike huuhtelemalla ensin paistinpannu. Siivilöi huuhdeliemi ja lisää mausteet. Lorauta sekaan tilkka ruokakermaa. Sakeuta kastike ripottelemalla tummaa kastikesuurusta. Tarjoile lihapullat keitettyjen perunoiden, raikkaan salaatin ja vastaleivotun ruisleivän kera.

Julkaistu torstaina 12.1.2012 klo 19:39 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Myöhästynyt joululahja
Seuraava
Nopeaa kuvamanipulaatiota