Perjantaipulma 44/2008

Tämän viikon pulmassa palataan jälleen matematiikan kiehtovaan maailmaan. Tehtävä on tyypiltään aiemmista poikkeava, sillä tällä kertaa pitää tasapainoilla lukujen kanssa. Oheisessa kuviossa on 14 vaakakuppia, joihin pitää asetella luvut 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 12, 13, 14 ja 15 yksi luku kuhunkin kuppiin. Haasteena on sijoittaa luvut siten, että vaaka pysyy tasapainossa. Tehtävässä ei huomioida tankojen ja vaakakuppien painoja. Jokainen tanko koostuu pienemmistä osista, jotka ovat kaikki yhtä pitkiä. Koska ongelmatehtävä ei ole aivan niitä kaikkein helpoimpia, on ensimmäinen luku sijoitettu jo valmiiksi vaakaan. Tehtävää vaikeuttaa vielä se, että sen ratkaisemiseen saa käyttää enintään 40 minuuttia.

Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Viikontakaisessa tehtävässä 43/2008 muisteltiin menneiden aikojen arvoituksia. Kysymykset olivat myös sen mukaisia ja niiden hengestä saattoi aistia viime vuosisadan alun pimeät syysillat, joita televisio tai muut nykyajan viihdykkeet eivät vielä tuolloin olleet täyttämässä iltaa. Vastaukset näihin ikiaikaisiin arvoituksiin ovat vähintäänkin yhtä huvittavia kuin kysymyksetkin.

Vastaukset

  1. Linnunrataa
  2. Siksi, kunnes nousee ylös.
  3. Tyhjästä taskusta
  4. Kummassakin on latoja.
  5. Humalavieras
  6. Sateenvarjo
  7. Ketju
  8. Syksy sataa satamistaan ja laivat lähtevät satamistaan
  9. Ptruu!
  10. Toinen on ihanuus ja toinen vain aivan uusi.
  11. Jää
  12. Kun nostaa sen olkapäälle
  13. Meritautia
  14. Märkiä
  15. Kaksi laihaa söi rasvaa

Julkaistu perjantaina 31.10.2008 klo 18:51 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Helpot ranskikset
Seuraava
Seinäkalenteri 2009