Perjantaipulma 39/2007

Sanalliset nokkeluudet ovat olleet jo vanhan kansan ajanvietettä aikoja sitten. Yhä edelleen kuulee erinomaisia verbaalisia oivalluksia omalla äidinkielellään. Kotimainen pop-yhtye Aikakone viihdytti kuulijoitaan 1990-luvulla. Monilla yhtyeillä on aina silloin tällöin ongelmia löytää harjoittelutilat, eikä Aikakone tehnyt tässä poikkeusta. Yhtyeen laulaja Sani etsi ahkerasti luukkua, jossa bändi voisi harjoitella. Lopulta pumppu sai kuin saikin uuden treenikämpän - Sani teetti tilat. Vaikka tämä tarina onkin tarkoitettu hupaisaksi vitsiksi, on siinä kuitenkin hauskasti oivallettu käyttää suomen kielen sanamuotoja. Tämän viikon tehtävä on myös eräänlainen sanatehtävä, jossa pitää laskea, miten monta kertaa sana EASY voidaan lukea neliöstä. Aloita keskimmäisestä E-kirjaimesta ja jatka yläpuolella olevaan kirjaimeen, siirry sitten alaspäin, eteenpäin, taaksepäin ja lopulta kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Kuviosarjojen täydentämistehtävät ovat helppoja, silloin kun vastausvaihtoehdot ovat valmiiksi esillä. Tehtävän muodostuu astetta vaikeammaksi, mikäli vastausta ei voi valita vaan se pitää itse päätellä. Viikon 38/2007 perjantaipulman tehtävä oli helpohko ja vastaus on kuvio numero 5. Siinä kaikki kirjaimet kiertyvät neljänneksen myötäpäivään.

Julkaistu perjantaina 28.9.2007 klo 17:00 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Amazonmp3
Seuraava
Rekrytointisanastoa