Pannusiikaa lautasella

Söin lounaaksi pannussa paistettua siikaa. En tarkalleen tiennyt, minkälaisen annoksen tulisin saamaan, kun tiskillä tilasin apetta. Yllätyin kuitenkin, kun lautasella lojui kuollut ja päätön paistettu kalanruho. Asetelma ei ollut aivan niitä kaikkein herkullisimman näköisiä, mutta kauhallinen metsäsienikastiketta peitti etovimman näkymän. Annostelin kylkeen vielä kauhallisen kermaperunoita ja mättö sai alkaa. En päässyt kunnolla edes alkuun, kun siika alkoi elottomanakin vielä puskea vastaan. Kamalan ruotoinen kala ei maistunut ja iso osa siitä jäi lautaselle herkuteltuani pelkillä kermaperunoilla ja muutamalla näykkäisyllä siiasta. Onneksi ruokaisa lisukesalaatti täytti vatsan ilman pannusiikaakin.

Kuva
Mikko Kuhna

Paras kala-ateria taitaa sittenkin olla kaikkea muuta kuin kalaa. Olen nimittäin sitä mieltä, että kala on parhaimmillaan puikkoina tai pullina. Hyvin laitettua kalaa saa harvoin. Tähän mennessä parhaimman kala-annoksen olen syönyt eräällä talvilomamatkallani Kap Verdellä, kun vierailin Salin saarella ja söin siellä hotelli Odjo d’Aquan ravintolassa tuoreesta tonnikalasta valmistetun päivällisen. Tuota makuelämystä ei ole mikään muun kalatarjoilu vielä päihittänyt. Pitänee ensi kerralla vähän kuikuilla muiden lounaita ennen kuin tilaan taas kalaa. Tämänpäiväinen jätti vähän nälkäiseksi, mutta eipähän pienessä siianmötikässä olisi muutenkaan ollut paljon syömistä.

Julkaistu tiistaina 30.10.2012 klo 17:34 avainsanalla ruoka.

Edellinen
Galleria Esplanad
Seuraava
Artican päivitys