Pahan maku

Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Robert Louis Stevenson (1850-1894) on yksi tunnetuimmista kirjailijoista kautta aikojen. Kukapa ei olisi ainakin kerran lukenut Aarresaari-romaania tai ei olisi kuullut tohtori Jekyllistä ja herra Hydestä. Stevensonin kirjallinen tuotanto on yhä ajankohtainen, sillä hänen tekstejään on helppo yhdistellä nykyihmisen elämään niiden ajattoman sanomansa vuoksi. Romaanit ovat innoittaneet ohjaajat filmatisoimaan Stevensonin aiheita mitä erilaisimmissa elokuvissa. Disney-yhtiö tuotti vuonna 2002 rakastettuun Aarresaari-romaaniin pohjautuvan piirroselokuvan Aarreplaneetta, joka oli sovitettu nykyaikaisesti avaruuteen ja planeettojen välisiin purjehduksiin esikuvansa mukaisesti.

Työmatkani ovat kuluneet rattoisasti Stevensonin toisen maailmankuulun teoksen parissa. Tohtori Jekyll ja herra Hyde ilmestyi hieman yli sata vuotta sitten alkuperäiseltä nimeltään Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1886). Tohtori Jekyll nauttii yhteiskunnan arvostusta ja on muutenkin kaikin puolin mallikansalainen. Jekyll on itse asiassa ärsyttävän hyveellinen ja lainkuuliainen. Hänessä ei yksinkertaisesti ole mitään moitittavaa, ja tohtori onkin esimerkillinen kuolevainen viattomuudellaan ja nuhteettomuudellaan. Kirjassaan Stevenson pohtii, olisiko sittenkin mahdollista, että meissä kaikissa on kaksi puolta, mutta eettinen ajattelumaailmamme on padonnut meistä pahan minämme. Jakautunutta persoonallisuutta tutkitaan tohtori Jekyllin ympärillä, ja miten siihen suhtautuvat hänet hyvin tuntevat ystävät.

Tohtori Jekyll pääsee pahan makuun. Romaani on mainio kertomus siitä, miten kielletty hedelmä maistuu kielloista huolimatta makeammalta kuin karvas ja katkera arki. Pohjimmiltaan Jekyll ei taida sittenkään haluta oikeasti olla sellainen puhtoisen sovinnainen ihminen, jolta hän päällisin puolin näyttää, vaan haluaa kurkistaa minäkuvansa kääntöpuolelle. Asiat eivät kuitenkaan kehity aivan siten, kuin Jekyll tai romaanin lukija olisi kuvitellut. Stevensonin teoksesta on kehkeytynyt klassinen kauhuromaani, jossa hyvä ja paha kamppailevat ihmismielessä. Kirjaa lukiessaan voi todeta, ettei juuri mikään ole muuttunut sadassa vuodessa. Nokkelat yläluokkaiset englantilaiset sanankäänteet vain ovat nykyaikaistuneet ja arkipäiväistyneet.

Stevenson, Robert Louis

Tohtori Jekyll ja herra Hyde

ISBN
9789511216049
Kustantaja
Otava

Julkaistu tiistaina 8.9.2009 klo 17:54 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Avajaiskarnevaalit
Seuraava
Syksyn merkit